Isänpäivän myötä saapuu pakkasukko

4:37img
Vielä tämä viikko vietetään harmaassa ja lauhaisessa säässä, mutta ensi viikolla talvi saapuu pakkasasteiden kanssa.
Julkaistu 07.11.2023 12:46
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Kuukausiennuste lupailee ensi viikolle paluuta talvisempaan säähän.

Tämä viikko vietetään vielä syksyisen harmaan ja lauhan parissa, mutta ensi viikosta sää saa suuremman käänteen, jos ennusteet pitävät paikkansa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas

– Kuukausiennuste on sitä mieltä, että talvi tulee takaisin.

Tiistaina ei ole luvassa suurempia muutoksia: etelässä tihkusadetta ja sumua, Keski-Suomessa voi tulla räntää. Lämpötilat vaihtelevat Lapin –1-asteesta etelän kuuteen plusasteeseen.

Keskiviikon säähän ei ole luvassa sen suurempia muutoksia kuin, että Lapissa lämpöasteet tippuvat –6-asteeseen ja lunta saadaan Pohjois-Suomesta aina keskiseen osaan maata. Etelän sää keskiviikkona on hyvin samankaltainen kuin tiistain.

Sitten kylmenee

Torstaina puolestaan alkaa tapahtua ainakin pohjoisessa. Lappiin on luvassa jopa kaksinumeroisia pakkasasteita päiväsaikaan. Lämpöasteet vaihtelevat –10- ja -20-asteen välillä. Myös muualla Suomessa viilenee muutamalla parilla asteella tiistaihin ja keskiviikkoon verrattuna. Etelässä saattaa jopa paistaa aurinko.

– Harvinaista tähän aikaan vuodesta, toteaa Mäntykannas.

Yleinen sadepäivä

Perjantaita voisi nimittää yleiseksi sadepäiväksi. Matalapaine on koko Suomen päällä tarkoittaen sitä, että pohjoisessa taivaalta tulee lunta, etelässä vettä. Lämpötiloissa palataan keskiviikon lukuihin: –10-asteesta pluskuuteen. 

Lauantaina läntinen Suomi ja erityisesti Länsi-Lappi paistattelevat auringossa. 

Isänpäivä

Isänpäivänä sunnuntaina lämpöasteet viilenevät ja kertovat jo seuraavan viikon koittavasta talvesta. 

Mäntykankaan lämpötilakartat näyttävät, että ensi viikolla koko Suomi ja Ruotsin pohjoispuoli peittyvät sinisen massan alle. 

– Tästä näkyy se, että talvi on tulossa takaisin. Koko Pohjois-Eurooppa on normaalia kylmempi. Jos tämä toteutuu, niin se tarkoittaa sitä, että ensi viikolla oltaisiin päiväsaikaankin pakkasella koko maassa.  

Maanantaina on myös pieni mahdollisuus sille, että Etelä-Suomi saisi lumipeitteen, Mäntykannas vinkkaa.

Lue myös: Pekka Pouta ennusti koiranilmaa ilman koiriaan – täältä lumet sulavat seuraavaksi

Siniä ei enää nähdä televisiossa – näistä ikimuistoisista hetkistä suosikkikoira muistetaan

Tuoreimmat aiheesta

Sää