Lewis Hamilton ja Mercedes ovat vihjailleet voimakkaasti siitä, että osapuolten F1-jatkosopimus julkistetaan pian.
Hamiltonin seuraavasta liikkeestä ei saatu vahvistusta ennen F1-kauden päättymistä. Hamilton itse on sanonut, että sopimusasiat olisi kiva saada selvitettyä ennen joulua, ja nyt näyttäisi siltä, että vahvasti ennakoitu uutinen olisi tulossa.
– Olen suunnitellut olevani täällä ensi vuonna. Haluan olla täällä ensi vuonna, Hamilton totesi Mercedeksen myöhään torstaina julkaisemassa twiitissä.
– Uskon, että meillä on vielä tehtävää ja saavutettavaa tiiminä urheilussa, mutta vielä sitäkin enemmän urheilun ulkopuolella.
LUE MYÖS: Valtteri Bottasta kyykyttänyt George Russell uhoaa nyt Kimi Räikkösen suuntaan
Mercedeksen julkaisussa oli lisäksi aihesanat "ilmoitus pian".
Valtteri Bottas on jo tehnyt jatkosopimuksen ensi kaudesta Mercedeksen kanssa.