Mervi* menetti yhteyden lapsenlapsiinsa yrittäessään toimia lasten parhaaksi.
Mervistä tuli mummu, kun hänen tyttärensä sai kaksi poikaa reilun vuoden välein.
Lasten syntymän jälkeen tytär oli hyvin väsynyt. Mies oli työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, ja äiti joutui hoitamaan lapsia yksin.
Koska tytär asui perheineen samalla paikkakunnalla Mervin kanssa, auttoi Mervi miehensä kanssa tytärtään parhaansa mukaan. Hän siivosi, kävi kaupassa ja hoiti lapsia.
– Kerran mieheni, eli lasten ukki, pesi lapsen pyllyä ja pyysi minua katsomaan isoa mustelmaa lapsen pakarassa. Tyttäreni kertoi, että 2-vuotias oli läpsinyt isää ruokapöydässä, jolloin isä oli sanonut, että minuahan et läpsi ja tyrkännyt lapsen syöttötuoleineen kumoon.
Mervi soitti Mannerheimin Lastensuojeluliiton puhelimeen ja kysyi, mitä olisi viisainta tehdä. Asia kehotettiin ottamaan isän kanssa puheeksi. Näin Mervi teki, mutta isä kuittasi sen olleen primitiivinen reaktio.
– Nyt kun jälkikäteen mietin, asia olisi pitänyt jo silloin viedä poliisille.
Mustelma ei jäänyt ainoaksi oudoksi huomioksi.
– Työkseni lasten oireita seuranneena kiinnitin huomioni hyvin moneen asiaan, jotka saivat tuntosarveni nousemaan pystyyn. Lapset olivat usein itkuisia ja ahdistuneita. Sormenjälkimustelmat käsivarressa ja ruhjevamma reidessä aiheuttivat paljon unettomia öitä.
Mies kontrolloi perheen elämää
Kerran tytär tunnusti Merville, ettei hän enää jaksanut perhe-elämäänsä. Kaikki oli miehen kontrollin alla juuston syömisestä talouspaperin käyttöön. Miehen mielestä Mervin tytär ei tarvinnut omaa rahaa.
Kuvan lapsi ei liity haastatteluun.
Mervi pyysi tytärtään varaamaan ajan parisuhdeterapiaan. Terapioiden jälkeen tytär itki äidilleen miehensä manipuloivan terapeutteja mennen tullen.
– Sovimme sitten, että tilaan tyttärelleni ajan yksityiselle terapeutille.
Lapset olivat vajaa kaksi- ja kolmevuotiaita, kun Mervin tytär muutti salaa lastensa kanssa omakotitalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Kun lasten isä sai kuulla muutosta, hän nosti lastensa tilit tyhjiksi. Hän yritti maanitella vaimoaan takaisin kotiin ja sai puhuttua lapset itselleen hoitoon puoleksi ajaksi.
Kun mies sai työn uudelta paikkakunnalta, hän uhkasi viedä lapset mukanaan, mikäli Mervin tytär ei lähtisi mukaan.
– Tyttäreni meni lankaan, mutta jo muutaman kuukauden jälkeen soitti minulle ja pyysi minua katsomaan vuokra-asuntoja, sillä yhdessä asumisesta ei tullut mitään. Eron jälkeen tyttäreni masentui ja joutui turvautumaan psykiatriseen hoitoon ja lääkitykseen.
Mummo otti yhteyttä lastensuojeluun
Lapset viettivät nyt paljon aikaansa mummolassa ja viihtyivät siellä hyvin.
– Lapsilla oli huolestuttavia oireita, mustelmia ja kertomuksia, joista epäilyni kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä heräsivät. Otin useasti yhteyttä perheneuvolaan, missä perhe kävikin keskustelemassa. Perheneuvolakäynnin jälkeen tyttäreni yllättäen ilmoitti miehelleni, ettei heille saisi enää soittaa.
Mervi otti yhteyttä lastensuojeluun, mistä luvattiin olla yhteydessä perheneuvolaan. Pian Mervi sai kirjeen lastensuojelusta.
– Siinä kerrottiin, että tyttäremme oli aivan oikein rajoittanut yhteydenpitoamme, ja heidän suurin huolenaiheensa oli meidän isovanhempien jatkuva häirintä perheen äitiä ja isääkin kohtaan. Luin kirjeen puhelimessa eduskunnan lapsiasiamiehen toimiston juristille. Hän sanoi, ettei sitä uskoisi lastensuojelun kirjeeksi, sillä kirjettä ei ollut kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Hänen ohjeensa mukaisesti kävin kysymässä poliisilta, onko hyväksikäyttöä tutkittu.
Asia ei ollut mennyt poliisille, joten Mervi teki selvityspyynnön läänin aluehallintovirastoon.
Lähestymiskielto kostoksi lastensuojeluilmoituksesta
Mervi kävi miehensä kanssa tapaamassa isompaa poikaa koulun pihalla.
– Lapsi juoksi suoraan syliini, kertoi kuulumisia, näytti kenkäänsä, jonka pohja oli pitkälle auennut ja kertoi, ettei voinut ajaa meidän hänelle ostamallaan pyörällä, koska avain oli hävinnyt. Toisen pojan näin päiväkodin aidan takaa. Hän alkoi itkeä ja pyysi tuomaan veturiradan, koska ei saa enää tulla mummolaan. Kävimme viemässä pyörän vara-avaimen ja veturiradan sekä lapsille kengät äidin oven taakse.
Sen jälkeen Mervin tytär ilmoitti koululle ja päiväkodille, ettei lapsia saa näyttää isovanhemmille tai tädille.
– Tyttäreni hankki minulle lähestymiskiellon täysin tekaistuilla valheilla. Olin poliisikuulustelussa, kun rikoin lähestymiskieltoa huutamalla lapselle, että "olet rakas", mutta oikeuteen ei menty. Vuoden jälkeen tyttäreni haki jatkoa lähestymiskiellolle ja sitä lisää 1,5 vuotta.
Kun Mervi tällä kertaa sai kutsun oikeuteen lähestymiskiellon rikkomisesta, hän päätti ottaa itselleen asianajajan.
– Asianajajani sanoi, että oikeuteen olisi kannattanut lähteä jo ensimmäisellä kerralla. Syyttäjän mielestä lähestymiskieltorikkomus oli niin vähäinen, ettei siitä tule tuomita.
Vaikka Mervi ei nyt saakaan tavata lapsenlapsiaan, ei hän kadu tekemäänsä ilmoitusta.
– Vaikeaa se kyllä oli, kun kysymyksessä on rakkaat ja läheiset ihmiset. Ihmettelen vain perheneuvolan ja lastensuojelun suhtautumista. Toimitin oikeuteen myös läänin aluehallintoviraston vastauksen. Se on salainen, mutta sen verran voin sanoa, että ilmoitus kannatti tehdä. Lapset ovat nyt päässeet terapiaan.
– Sanotaan, että lapsen edun pitäisi olla ensimmäisenä. Tässä se ei tosiaankaan ollut. Toinen pojistakin sanoi, ettei saa olla tarpeeksi mummun sylissä. Yhteiskunta otti sen sylin kokonaan pois.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.