Israelin joukot käyvät maataisteluja Gazassa – YK: Siviileillä ei turvallista pakopaikkaa

Israelin joukot käyvät maataisteluja Khan Yunisissa Gazan kaistan eteläosassa, kertoi Israelin asevoimat tiistaina. Khan Yunis on Gazan kaistan toiseksi suurin kaupunki.

Jo aiemmin Khan Yunisin lähellä nähtiin Israelin panssarivaunuja, panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja ja puskutraktoreita.

Asevoimien mukaan israelilaissotilaat ovat myös Jabaliassa ja Shejaiyassa Gazan pohjoisosassa.

Maailman terveysjärjestö WHO sanoi tiistaina tyhjentäneensä lähes kokonaan kaksi Khan Yunisissa sijainnutta avustusvarastoa Israelin armeijan "neuvosta".

Israel kiisti, että se olisi määrännyt varastojen tyhjennyksen toisin kuin WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus oli väittänyt.

WHO:n edustaja palestiinalaisalueilla Richard Peeperkorn myönsi, ettei mitään virallista käskyä tyhjennyksestä ollut annettu, mutta sanoi, että hänen henkilökuntaansa oli "neuvottu" nopeasti poistamaan varastoissa olevat tavarat alueella häämöttävien taistelujen takia.

Varastoista saatiin Peeperkornin mukaan kuljetettua pois 90 prosenttia tavaroista, jotka nyt on siirretty Rafahissa sijaitsevaan yhteen varastoon.

Turvavyöhykkeitä mahdoton perustaa

Gazan kaistalle on YK:n mukaan mahdotonta perustaa niin kutsuttuja turvavyöhykkeitä, joille siviilit voisivat paeta Israelin pommituksia. YK:n lastenjärjestö Unicefin edustaja James Elder arvioi tilannetta tiistaina toimittajille videolinkin välityksellä Kairosta.

Elderin mukaan Israelin yksipuolisesti julistamat turvavyöhykkeet eivät ole turvallisia eivätkä humanitaarisia. YK on korostanut, että ajatus turvavyöhykkeistä toimii vain, jos sodan kaikki osapuolet hyväksyvät ne.

Turvavyöhykkeillä ihmisille tulisi taata vettä, ruokaa, lääkkeitä ja suojaa. Mitään näistä ei Elderin mukaan ole saatavilla Israelin nimittämillä turvavyöhykkeillä.

– Ne ovat pieniä laikkuja karua maata. Ne ovat kadunkulmia, jalkakäytäviä, Elder kuvaili.

Elder huomautti, että Gazan ylikuormitetuissa suojissa, joihin suuri osa pakenemaan joutuneista ihmisistä on kerääntynyt, on ollut noin yksi käymälä jokaista 400 ihmistä kohti.

– Jos kaikki nämä ihmiset siirrettäisiin näille... niin kutsutuille turvavyöhykkeille, siellä olisi kymmeniä tuhansia ihmisiä ilman yhtäkään käymälää, ilman puhdasta vettä, ilman mitään juotavaa, hän sanoi.

– Ilman vettä, sanitaatiota ja suojaa nämä niin kutsutut turvavyöhykkeet ovat vaarassa muuttua tautialueiksi, hän lisäsi.

Viestiyhteydet poikki Gazassa

Palestiinalaisen tietoliikenneyhtiön Paltelin mukaan kännykkä- ja internetyhteydet ovat jälleen katkenneet ympäri Gazaa.

– Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että kaikki televiestintäpalvelut Gazan kaistalla on menetetty, Paltel sanoi X:ssä.

Israelin ja Hamasin välinen viimeisin konflikti on kestänyt nyt jo liki kaksi kuukautta.

Israel alkoi moukaroida Gazaa ilmaiskuin sen jälkeen kun Hamasin taistelijat hyökkäsivät Israeliin lokakuun 7. päivänä. Israelin mukaan hyökkäyksessä sai surmansa noin 1  200 ihmistä, minkä lisäksi Hamasin sanotaan ottaneen noin 240 panttivankia.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan taisteluissa Gazan kaistalla on kuollut kaikkiaan jo lähes 16  300 ihmistä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Lukua ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Viikon kestäneen aselevon aikana Hamas vapautti 80 israelilaista ja 25 muunmaalaista panttivankia ja Israel puolestaan vapautti 240 palestiinalaisvankia.

Lue myös:

    Uusimmat