Itä-Suomen poliisin haaviin jäi lukuisia rattijuoppoja – myös sivulliset mukana törttöilijöiden jahtaamisessa

29154412 Poliisi ylinopeus  rattijuoppo puhallus
Lehtikuva
Julkaistu 14.10.2017 23:38

MTV UUTISET

Itä-Suomen poliisiin haaviin on jäänyt parin päivän aikana 20 rattijuoppoa. Poliisi kertoo, että perjantain ja lauantain aikana on rattijuopumuksia paljastunut 11 ja törkeitä rattijuopumuksia 9 tapausta.

Poliisin mukaan osa ajajista oli suistunut tieltä tai törmännyt toiseen autoon.

–  Törkeissä rattijuopumuksissa on myös merkittävää, että sivulliset ovat useassa tapauksessa ilmoittaneet poikkeavasta ajotavasta hätäkeskukseen ja asia on näin tullut poliisin tietoon ja ajoon päästy puuttumaan. Poliisi kiittää yleisöä ilmoitusaktiivisuudesta, kirjoittaa Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Kontiolahdella sivulliset olivat tänään ottaneet ennen poliisin paikalle tuloa kiinni pakettiauton kuljettajan, joka oli törmäillut ajoneuvonsa kanssa liikenteenjakajaan.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos