Itäkeskuksen Danske Bankin tämänpäiväisen pankkiryöstön yrityksen tapahtumankulkua tutkitaan vielä, eikä poliisi halua kertoa tapahtumista paljonkaan.
– Asia on aika yksinkertainen: alustavien tietojen mukaan mies tuli pankkiin ja ilmoitti kysymyksessä olevan ryöstö. Se oli aika koruton tilaisuus, tutkinnanjohtaja Petri Rainiala kertoo.
Nyt tutkinnassa pyritään selvittämään, miten tapahtumat etenivät. Poliisi ei esimerkiksi kommentoi, oliko ryöstäjä aseistautunut tai joutuivatko ihmiset tilanteessa vaaraan.
– Tutkinta on alkutekijöissään, mies on ollut poliisitalossa vasta hetken, Rainiala kertoo.
Myöhemmässä haastattelussa Rainiala kertoi, että epäilty ryöstäjä on nuori helsinkiläismies. Poliisi selvittää tällä hetkellä, oliko miehellä asetta.
Mies lähti "ilman isompaa voimankäyttöä"
Miehen mahdollista rikoshistoriaa hän ei kommentoinut. Hänen tietojensa mukaan mies lähti poliisin mukaan pankista ”ilman isompaa voimankäyttöä”. Rahaa mies ei yrityksestään huolimatta saanut.
– Tänä päivänä pankeista ei ole lähtökohtaisesti edes saatavissa paljoa rahaa. Epätoivoisia yrityksiä kaiken kaikkiaan, Rainiala kommentoi pankkiryöstöjä.
Hänen mukaansa pankkivirkailijat toimivat ryöstötilanteessa saamansa koulutuksen mukaan, mikä johti poliisin saapumiseen paikalle ja miehen kiinniottoon. Hänen mukaansa pankkien hälytysjärjestelmin ja pankkihenkilökunnan koulutuksella on varusteuduttu hyvin ryöstöyritysten varalta.
Pankkiryöstöjen määrä on vähentynyt runsaasti huippuvuosista. Silti Klaukkalassa tapahtui viime vuonna kaksi pankkiryöstöä, joista maaliskuussa tapahtunut on yhä selvittämättä.
Suomen ehkäpä tunnetuin pankkiryöstöjä Matti "Volvo" Markkanen kuoli tänä vuonna.
2:57
11:22
Juttua muokattu 22. marraskuuta klo 16:10: Lisätty tietoja miehen iästä sekä siitä, että poliisi selvittää oliko tällä asetta. Korjattu tutkinnanjohtajan nimi Raunialasta Rainialaksi.