Italian tulvatilanteelle ei näy helpotusta – Välimeren alueelle luvassa paljon sateita

3:43img
Miltä tuleva kuukausi näyttää tulva-alueilla Italiassa ja muualla Etelä-Euroopassa?
Julkaistu 19.05.2023 11:10
Toimittajan kuva

Inka Jurkka

inka.jurkka@mtv.fi

Tulvauutisia voi olla luvassa vielä usean viikon ajan.

Ainakin 13 ihmistä on kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa Pohjois-Italiassa Emilia Romagnan alueella. Tulvatilannetta pahentaa osittain vuoristoinen alue.

– Kun sinne tulee rankkaa ukkossadetta, se valuu laaksoihin ja ihmisethän asuvat laaksoissa, MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Vesi ei siis jää vuoristoon eikä täysin kuiva maa ime vettä.

Poudan mukaan Pohjois-Italian sateet ovat vähitellen heikkenemässä ja siirtymässä kohti Ranskaa vielä perjantaina, mutta uusi sadealue saapuu etelästä.

– Näyttää, että viikonloppuna todennäköisemmin tulvauutisia tulee Etelä-Italiasta.

Vaikka pohjoisessa sateet heikkenevät, ne eivät täysin lopu. Jopa kuukausiennuste lupaa Välimeren alueelle tavallista sateisempaa ja viileämpää säätä.

– Tulvauutisia todennäköisesti saadaan viikkotolkulla, Pouta toteaa.

Katso tarkempi ennuste Välimeren alueelta ylläolevalta videolta.

Lue myös: Tuleva kuukausi on Suomessa lämmin ja tavallista kuivempi: "Veikkaan, että maanviljelijät alkavat huutaa sateita"

Tuoreimmat aiheesta

Sää