Italian uusi pääministeri Mario Draghi vannoi virkavalansa – taloudessa hyvät neuvot tarpeen

0:48img
Jutta Urpilainen puolustaa Euroopan unionin kritisoitua elvytyspakettia, jossa Italia on saajapuolella.
Julkaistu 13.02.2021 16:03

MTV UUTISET – STT

Italian uusi pääministeri Mario Draghi vannoi lauantaina virkavalansa maan presidentille Sergio Mattarellalle. Euroopan keskuspankin ex-pääjohtaja lupasi virkavalassaan olla uskollinen Italian tasavallalle.

Suorana lähetyksenä televisioitu virkavalan vannomisseremonia tapahtui Italian presidentin palatsissa Roomassa.

Uudella hallituksella on heti edessään koko joukko tärkeitä talouspäätöksiä, sillä Italian talous on ollut viime aikoina pahoissa ongelmissa, eikä maata ankarasti koetellut koronapandemia ole lainkaan helpottanut tilannetta. Italian bruttokansantuote kutistui viime vuonna lähes yhdeksän prosenttia, ja yli 420  000 italialaista menetti työnsä. Kyseessä on Italian taloushistorian pahin taantuma toisen maailmansodan jälkeen.

Samaan aikaan Italiassa on todettu jo yli 93  000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. 

Italia ehti olla jo lähes kuukauden ilman toimivaa hallitusta sen jälkeen, kun Italia Viva -pienpuolue lähti hallituksesta. Pääministeri Giuseppe Conte joutui lopulta eroamaan viime viikolla.

73-vuotiaalla Draghilla on takanaan verrattain laaja italialaisten tuki, sillä Corriere della Sera -sanomalehden teettämässä mielipidekyselyssä 62 prosenttia italialaisista sanoi kannattavansa Draghia.

Super-Mariona tunnettu ex-pankinjohtaja tuli tunnetuksi viime vuosikymmenellä lausunnostaan, jonka mukaan hän oli valmis tekemään kaiken, mitä tarvitaan euroalueen pelastamiseksi.

Lue myös: Oppositiossa pelätään EU-piikin avaamista ja sitä, että pussin nyörit jäisivät ikiajoiksi auki

Tuoreimmat aiheesta

Italia