Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtajan Kimmo Gromoffin mukaan liikenne rajalla on sujunut viikonloppuna hyvin eikä jonoja tai ruuhkia ole ollut.
Itäraja ylitettiin noin seitsemäntuhatta kertaa vuorokaudessa viikonlopun aikana, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja Kimmo Gromoff STT:lle.
Venäjän asettamat matkustusrajoitukset poistuivat perjantaina, minkä jälkeen liikenne vilkastui.
Perjantaina raja ylitettiin hieman alle seitsemäntuhatta kertaa, kun taas lauantaina ja sunnuntaina rajanylityksiä tehtiin kumpanakin päivänä hieman yli seitsemäntuhatta. Noin 80 prosenttia rajanylityksistä oli Gromoffin mukaan Venäjältä Suomeen suuntaavia.
"Odotamme maltillista kasvua"
Gromoffin mukaan koronapandemiaa edeltäviin rajanylityslukuihin ei kuitenkaan vielä ylletä.
– Silloin aikanaan, eli vuosina 2012–2017, oli säännönmukaisesti yli 20 000 rajanylitystä vuorokaudessa. Ennätys on ollut 30 000 rajanylitystä, hän sanoo.
Koronapandemian aikaan rajanylityksiä on Gromoffin mukaan ollut noin 1 500–2 000 vuorokaudessa.
Gromoff arvioi, että rajanylitysten määrät tulevat vielä kasvamaan. Viikonloppuisin liikennettä on usein enemmän.
– Hankala sanoa, mihin tämä tästä menee. Odotamme maltillista kasvua, mutta emme odota, että tämä menisi tuonne ennätyslukemiin.
Suurin osa rajan ylittäjistä on turisteja, lomalaisia tai ostosmatkailijoita. Lisäksi osa tulee käymään omistamillaan kiinteistöillä.
Gromoffin mukaan liikenne rajalla on sujunut viikonloppuna hyvin eikä jonoja tai ruuhkia ole ollut.
– Olemme me pystyneet käsittelemään kolmekymmentätuhattakin ihmistä, että kyllä tämä meiltä onnistuu, hän sanoo.