Despicable Me, USA 2010. Ohjaus: Chris Renaud, Pierre Coffin. Käsikirjoitus: Cinco Paul, Ken Daurio, Sergio Pablos. Tuotanto: Chris Meledandri, John Cohen, Janet Healy. Tuotannon suunnittelu: Yarrow Cheney. Leikkaus: Gregory Peter, Pam Ziegenhagen. Musiikki: Pharrell Williams, Heitor Pereira. Suomalaisissa äänirooleissa: Ville Haapasalo, Reino Nordin, Kristiina Brask, Tuuli Inkinen, Maria Takaki, Pertti Sveholm, Rinna Paatso, Leena Uotila. Kesto: 95 min.
Kaikenkarvaiset konnakliseet saavat kyytiä Chris Renaudin ja Pierre Coffinin ohjaamassa 3D-animaatiossa.
Nimihenkilö Gru on kauheimmista kauhein konna, jonka tähtäimessä on kaikkien aikojen suurin kaappaus: kuu taivaalta. Vähempi ei riitä, sillä pappa betalar -periaatteella pärjäilevä nörttinemesis Vektori on mennyt ja varastanut pyramidit. Grun maine ykkösrikollisena on kerta heitolla mennyttä.
Taivaankappaleen anastaminen ei onnistu itsestään, vaan sitä varten on syytä punoa pahaenteinen juoni jos toinenkin. Grun rinnalla häärii sekalainen sakki keltaisia bonuspalloja muistuttavia alamaisia, kuulovammainen tohtori Nefario sekä kolme orpotyttöä, Margo, Edith ja Agnes, jotka kiero ovelus on onnistunut adoptoimaan avukseen.
Itse ilkimys yrittää kovasti pärjätä isompiensa (eritoten Pixar-tuotantojen) rinnalla, eikä sen pyrintöä voi missään nimessä aivan huonoksi haukkua. Mainstream-animaation liukuhihnalta on vaikea erottua ilman omaperäisiä ideoita, jollaisia Itse ilkimys pystyy aika ajoin myös tarjoamaan.
Parhaat pisteet animaatio kerää kekseliäästä, perinnetietoisesta komiikastaan, jonka lainat ilahduttavat etenkin sarjakuvansa lukeneita vanhempia. Grun kätyrit, nuo hervottomat pallopäät, ovat hekin hetkittäin aidosti hauskoja, jos kohta juonta vaivaa krooninen adhd-syndrooma. Päähenkilönsä lailla elokuva kärsii identiteettinsä valitettavasta epävarmuudesta.
Kuten arvata saattaa, Itse ilkimys on tietenkin kaikkea muuta kuin mitä nimi väittää. Elokuvan todellinen tarina keskittyy riisumaan Grun aseista orpotyttöjen pehmentävän vaikutuksen myötä. Jos prosessi kuulostaa kliseiseltä, niin kyllähän se sitä onkin. Mörököllin rinnasta löytyvää kultaista sydäntä ei voi parhaalla tahdollakaan pitää originaalina oivalluksena.
Itse ilkimys on Universal Picturesin ja Illumination Entertainmentin tuotantoa. Viimeksimainittu on sangen uusi peluri 3D CGI -animaation alalla, jonka herruus on jo pitkään ollut kahden yhtiön, Pixarin ja DreamWorksin, kauppa.
Mistä sitten löytyy Illumination Entertainmentin paikka tässä maastossa? Tähtäin on ilmiselvästi jossain pixarilaisen luovan kinetiikan ja mehevästi matalan Shrek-huumorin välillä. Vauhtisokeus vain ratkeaa liian usein itsetarkoitukselliseksi, eikä räävitön ilonpito löydä omaa luontevaa uomaansa.
Visuaalisesti tyylikäs ja hymyilyttävä elokuva on sittenkin yllätyksetön koko perheen komedia, jonka lennokas maailma ei saa kolmiulotteisuudesta ihmeempää lisäarvoa.
Teksti: Outi Heiskanen