Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta on alkanut – Helsingissä juhlii jopa 60 000 ihmistä

1:53img
Julkaistu 31.12.2016 19:48(Päivitetty 31.12.2016 22:20)

MTV UUTISET

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlinta on alkanut eri puolilla maata.

Helsingin Töölönlahden rannoilla oli jo iltapäivällä tarjolla ohjelmaa perheen pienimmille. Satavuotisjuhlien avajaisten viestinnästä kerrotaan, että sateeton ja lämmin sää sai perheet liikkeelle.

Helsingin ohella juhlavuoden avajaisia juhlitaan muun muassa Turussa, Oulussa ja Mikkelissä.

Helsingissä ennätyksellisen suuret juhlat 

Helsingissä Kansalaistorilla ja Töölönlahdella järjestettävään uudenvuodenjuhlaan odotetaan ennätyksellisen suurta yleisöä. Helsingin poliisin mukaan paikalle voi saapua ennakkoarvioiden mukaan jopa 60 000 ihmistä, kun perinteinen juhlapaikka Senaatintori on kerännyt enimmillään noin 35 000 ihmistä.

Mannerheimintie on suljettu liikenteeltä Kiasman ja Kansallisoopperan väliltä katubileiden takia. Bussit ja raitiovaunut ajavat alueella poikkeusreittiä.

Uuden vuoden juhlintaa Helsingissä 2016 1

Ihmisiä kävelemässä Mannerheimintietä pitkin Suomi 100 -avajaisissa Helsingissä.

DJ:t aloittivat juhlaväen tanssittamisen yhdeksältä, ja kymmeneltä Kansalaistorilla alkavat "Uuden vuosisadan bileet", joissa yhdistyvät muun muassa musiikki, tanssi, laulu ja sirkusesitykset. Esiintymislavalle Suomen tarinaa tulkitsemaan nousee kirjava kattaus kotimaisia artisteja, joukossa muun muassa vastikään Britannian X Factorissa mainetta niittänyt Saara Aalto.

Uuden vuoden juhlintaa Helsingissä 2016 3

Yleisöä seuraamassa Puistolavalla Oopperan ja Finlandia-talon puolivälissä tapahtumaa Suomi 100 -juhlavuoden avajaisissa.

Juhlinta huipentuu puolenyön aikaan alkavaan suureen ilotulitukseen Töölönlahdella, jonka jälkeen bileet Kansalaistorilla jatkuvat vielä yhteen asti yöllä. Liikenteen poikkeusjärjestelyt Mannerheimintiellä päättyvät vasta kahdelta.

Komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisista kertoo, että virkavaltaa on liikkeellä tavallista uuttavuottakin enemmän. Poliisille ei ole tehty ilmoituksia mielenosoituksista.

Lisätietoa juhlavuoden ja aattoillan tapahtumista löytyy Suomi 100 -sivustolta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa