Tosi-tv-sarjaa elämästään parhaillaan kuvaavat Renny ja Johanna Harlin kertoivat Uutisaamun haastattelussa, kuinka lempi heidän välillään roihahti ja millä mielin he odottavat häitään.
Renny ja Johanna Harlin nähtiin tiistaina MTV:n Uutisaamussa harvinaisessa yhteishaastattelussa. Pariskunta on asunut yhdessä yhdeksän kuukauden ajan Bulgariassa ja avioituu Ranskassa syyskuussa. Häähumua päästään seuraamaan myöhemmin Maikkarilla The Harlins -ohjelmassa, jossa seurataan parin elämää.
Pari kertoi Ivan Puopolon haastattelussa tutustuneensa ensin täysin platonisesti Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa viime kesänä. Aiemmin luokanopettajan työskennellyt Johanna saapui koekuvauksiin rooliin, johon etsittiin ruotsinkielistä ja atleettista henkilöä.
– Sanoin että näkö sopii hyvin, samoin taidot – saat roolin, Renny Harlin kertoo ensikohtaamisesta.
Kuinka Johanna on onnistunut muuttamaan Renny Harlinin elämän ja käsityksen itsestään mullistavalla tavalla? Katso vastaus yllä olevalta videolta!
Kun tänä kesänä ensi-iltansa saava elokuva oli purkissa, tuli Harlinille kiire jatkaa matkaa Suomesta Bulgariaan seuraavien elokuvaprojektiensa pariin. Ohjaaja oli päässyt selville Johannan luovista haaveista ja löi pöytään työtarjouksen firmassaan.
– En kahta kertaa miettinyt. Lopetin opettajan työt ja lähdin Bulgariaan töihin.
Lue myös: Renny ja Johanna Harlin iloitsevat omasta The Harlins -realitysarjasta: "Dokumentti voi säilyä ikuisesti meidän lapsillemme"
Molemmat kertovat suhteensa olleen vielä tuossa vaiheessa ystävyyttä, mutta Bulgariassa kaksikko huomasi nopeasti viihtyvänsä yhdessä ja rakkaus roihahti nopeasti.
– Kummallakaan ei ollut taka-ajatuksia, mutta se muuttui nopeasti rakkaudeksi, Renny Harlin sanoo.
Puopolo löi haastattelussa pöytään hyvin suorasukaisen kysymyksen parin häistä:
– Te olette tutustuneet vuosi sitten. Eikö teitä yhtään kauhistuta mennä naimisiin näin nopealla varoitusajalla?
Lue myös: Kolmipäiväiset juhlat Ranskassa! Renny ja Johanna Harlin paljastavat yksityiskohtia unelmahäistään
Pari kiisti yhdessä tuumin olevansa kauhuissaan – päinvastoin.
– Se tuntuu niin oikealta, Johanna sanoo.
– Silloin kun tietää, niin tietää. En ole elämässäni koskaan kokenut mitään vastaavaa, Renny lisää.
Kuinka paljon Harlinit saavat kyselyjä ikäerostaan ja vaikuttaako se parin arkeen? Koko haastattelun voit katsoa tästä:
8:05