Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto käsittelee liiton hallituksen varapuheenjohtajan Jukka Toivakan asemaa 23. marraskuuta pidettävässä liittovaltuuston syyskokouksessa.
– Toivakan tapaus on tuolloin käsiteltävien asioiden joukossa, ja joku päätös tulee tuolloin varmasti, liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Soro kertoo STT:lle.
Toivakka sai viime viikolla Etelä-Savon käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus sattui Mikkelissä viime vuonna.
Jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtajuuden lisäksi Toivakka, 57, on Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Jukurit tiedotti maanantaina, että Toivakka jatkaa tehtävissään toistaiseksi. Lisäksi Jukurit on sopinut, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Toivakka on ilmoittanut valittavansa tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen.
Avainryhmä on keskustellut asiasta
Jääkiekkoliitossa Toivakan tilanteesta on jo keskusteltu.
– Emme halua pakoilla tässä ikävässä asiassa vaan liittovaltuusto ottaa kantaa asiaan kokouksessaan, Soro alleviivaa.
– Avainryhmän kesken olemme keskustelleet asiasta jo nyt, Soro toteaa.
Avainryhmällä Soro tarkoittaa liittovaltuuston puheenjohtajistoa ja liiton hallituksen puheenjohtajaa Harri Nummelaa.
– Valtuusto päättää hallituksen jäsenistä eli valtuusto voi pidättää hallituksen jäsenen tehtävistään. Meillä on 31 valtuutettua, jotka ottavat kantaa Toivakan asiaan, kun sitä käsitellään kokouksessa, Soro sanoo.
– Lähetimme viime perjantaina esityslistan valtuutetuille, ja tämä asia ehti mukaan.