Jaakko saapuu Love Islandille iskemään Veeraa: "Kavereiden mielestä olen mukavin kusipää"

Love Island -Jaakko (1)
Jaakko syttyy bensasta ja tulitikuista.
Julkaistu 02.10.2018 18:11
Toimittajan kuva

Erica Alaluusua

erica.alaluusua@mtv.fi

Love Island Suomi -rakkausrealityyn saadaan illan jaksossa villaan tuoretta verta, kun saarelle astelee Jaakko.

Jaakko on 27-vuotias espoolaismies, joka työskentelee laboratoriossa. Videolla Jaakko kertoo viihtyneensä sinkkuna viimeiset kolme vuotta sitoutumisvaikeuksiensa vuoksi.

Jaakko kertoo etsivänsä iloista ja energistä naista, mutta syttymään hänet saavat bensa ja tulitikut. Veteläksi hänet saavat sporttisen kropan omaavat naiset, joilla on kaunis hymy. 

– Ehdottomasti ei sytytä epäterveelliset elämäntavat ja jatkuva kiroilu, Jaakko kertoo. 

Ulkoisesti Jaakko pitää erityisesti olkapäistään, mutta koko oma vartalo myös miellyttää.

– Kavereideni mielestä olen mukavin kusipää.

Jaakko haaveilee löytävänsä naisen, jonka kanssa lähteä patikoimaan tai tehdä ruokaa, tällä hetkellä hän on erityisesti kiinnostunut saarella Veerasta ja Ankusta.

– Veera on tosi sosiaalinen, iloinen ja energinen. Veera voisi olla hyvää treffiseuraa.

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Tuoreimmat aiheesta

Love Island Suomi