Jaana Pelkonen kertoo päätöksestä luopua poliittisesta urastaan: "Se on nyt sanottu hyvissä ajoin"

5:48img
Jaana Pelkonen ihastutti Marko Keräsen kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla
Julkaistu 28.02.2020 20:25
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Jaana Pelkonen kertoo poliitikon urasta luopumisen kuluvan eduskuntakauden jälkeen olleen pitkän pohdinnan tulos. 

Juontaja-poliitikko Jaana Pelkonen ilmoitti helmikuun alussa, ettei aio asettua ehdolle enää vuoden 2021 kuntavaaleissa tai kolmen vuoden päästä koittavissa eduskuntavaaleissa. Pelkosen päätöksestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Pelkonen kertoi MTV Uutisille Fashion Gala Dinner + Awards -illallisgaalassa päätöksen olleen pidemmän aikaa kestäneen pohdinnan tulos ja hän kokee, että välillä on hyvä tehdä jotain muutakin, kuin olla mukana politiikassa. Pelkonen on ollut kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 2011 lähtien. Hän halusi kertoa päätöksestään ajoissa, mutta se ei kuitenkaan vaikuta vielä millään lailla hänen työskentelyynsä kansanedustajana.

– Tavallaan se tuntuu vielä itsestänikin, että se on kaukana, mutta se on nyt sanottu hyvissä ajoin. Mutta se ei muuten vaikuta vielä ajatteluun, kyllä töitä riittää eduskunnassa valtavasti. 

Se, mitä tapahtuu kansanedustajan uran jälkeen, on Pelkoselle vielä itselleenkin mysteeri. 

– En yhtään ole miettinyt, enkä halua vielä miettiä. 

LUE MYÖS: Mitkä siloposket! Mikko Leppilampi julkaisi yhteiskuvan vuosien takaa Jaana Pelkosen kanssa: "Olimme niin nuoria ja suihkuruskettuneita silloin"

Pelkonen kertoo olevansa hyvin onnellinen siitä, että hän saa työskennellä kansanedustajana vielä käynnissä olevan kauden ajan. Sen jälkeen on kuitenkin aika uusien tuulien. 

– Mielestäni se on hyvä tehdä muutakin, kun on pitkään politiikassa mukana niin välillä olisi hyvä tehdä ihan eri asioita ja ehkä kirkastaa omaa ajatustoimintaansa myöskin. 

Töiden lisäksi Pelkosen arkea värittää kiireinen perhe-elämä. Hänen tyttärensä täytti kuluneella viikolla kolme vuotta ja viikonloppuna Pelkonen pääsee järjestämään lapselleen ensimmäistä kertaa kaverisynttärit. 

– Koko päiväkoti on kutsuttu, katsotaan, mitä siitä tulee. Ensimmäisen kerran tällaista juhlia järjestetään, niin äitiä ihan jännittää. Mutta pääasia, että lapsilla on kivaa.

Tuoreimmat aiheesta

Jaana Pelkonen