Jäätävä sää pakotti sulkemaan Helsinki-Vantaan tunneiksi, lentoja käännettiin Turkuun ja Tukholmaan: Kiitotiejohtaja perusteli MTV:lle poikkeuksellista päätöstä
Lentoliikenne Helsinki-Vantaan lentokentällä on palaamassa kohti normaalien eilisen sulkutilan jälkeen, kerrotaan Finavialta MTV Uutisille. Lentokenttä suljettiin viime yönä kahdeksi ja puoleksi tunniksi huonon sään takia. Kyseessä on poikkeuksellisen pitkä sulku.
Helsinki-Vantaan lennoilla on tänäänkin syytä varautua myöhästymisiin, sillä viimeöisen sulun vaikutukset tuntuvat yhä. Lentokenttä avautui uudelleen liikenteelle kello 00.30.
Tänään aamupäivällä liikenne on ollut kuitenkin palaamassa ennalleen, kertoo Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotie- ja asematasotoiminnoista vastaava johtaja Jani Elasmaa Finavialta MTV Uutisille.
– Säätilanne on menossa lentoliikenteen kannalta parempaan suuntaan kun lämpötila on nousemassa nollan tuntumaan ja jäätävät sateet ovat siirtymässä muualle, Elasmaa sanoo.
Finavia pyytää kuitenkin edelleen lentomatkustajia varautumaan viivästyksiin ja seuraamaan oman lentoyhtiönsä tiedotusta.
Elasmaan mukaan yön aikana varakentille ohjatut koneet pääsivät aamupäivän aikana saapumaan alkuperäiseen määränpäähänsä Helsinki-Vantaalle. Lentoja ohjattiin yöllä Turkuun, Tampereelle, Tallinnaan ja Tukholmaan.
Lentokenttä oli viime yönä suljettuna noin kahden ja puolen tunnin ajan, koska muun muassa kiito- ja rullaustiet olivat jäätävän sateen takia vaarallisen liukkaat.
– Katsoimme, että tässä tilanteessa mennään turvallisuus edellä. Silloin lentoliikenne oli parempi rauhoittaa hetkeksi, jotta lentoaseman kunnossapitoyksikölle riittävästi aikaa hoitaa tehtävänsä.
Kaksi ja puoli tuntia on pitkä sulku
Helsinki-Vantaan lentokenttä on aiemminkin ollut suljettuja säätilan, esimerkiksi ukkosmyrskyjen takia. Viime yönä nähty sulku on kuitenkin pituudessaan harvinainen.
– Totta kai kaksi tuntia on isolle kansainväliselle lentoasemalle pitkä sulku. Jäätävää sadetta tuli todella runsaasti ja sen intensiteetti oli kova. Tällaiset sääilmiöt, joita koettiin eilisiltana ja viime yönä ovat aika poikkeuksellisia.
Elasmaa sanoo, että kiitoteiden huoltamisessa pyritään aina ennakoimaan säätila.
– Käytämme liukkaudentorjuntaaineita nestemäisessä ja raemaisessa muodossa. Yritämme aina pysyä niin sanotusti säätilan etupuolella. Ihan mekaanisesti harjaamalla ja kiitoteitä kuivattamalla pyritään pitämään olosuhteet operointikelpoisena.
Uusimmat
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
Lataa lisää