Italian jalkapallojätti Juventus on vapauttanut päävalmentajansa Massimiliano Allegrin tehtävästään.
Serie A -seura kertoo, että potkujen syynä on keskiviikkona pelatun cup-finaalin (Coppa Italian) tapahtumat.
Seuran mukaan Allegrin on käyttäytynyt cup-finaalin aikana ja sen jälkeen tavalla, joka ei sovi yhteen Juventuksen arvojen kanssa.
Allegri sai ottelun lopussa punaisen kortin. BBC:n mukaan hän kiukutteli ottelun tuomaristolle ja taputti sarkastisesti oikeudenjakajien suuntaan. Allegrin on kerrottu käyttäytyneen aggressiivisesti. Hänen toimistaan on aloitettu kurinpitoprosessi.
Juventus voitti Coppa Italian finaalissa Atalantan 1–0.
Allegri, 56, ehti toimia Juventuksen päävalmentajana nykypestissään kolmen vuoden ajan. Hän valmensi joukkuetta jo aiemmin vuosina 2014–2019.
Juventus on Italian sarjassa neljäntenä. Sillä on kaksi ottelua pelaamatta. Inter on varmistanut mestaruuden hyvän aikaa sitten.