Jalkapallojohtajalle kuuden vuoden toimintakielto tulosmanipuloinnista

Jalkapallo, kuvitusLehtikuva
Julkaistu 14.10.2015 15:13

MTV SPORT - STT - AFP

Fifa määräsi keskiviikkona eteläafrikkalaisen jalkapallojohtajan Lindile Kikan kuuden vuoden toimintakieltoon ottelutulosten järjestämisestä.

Tapaus liittyy aasialaisen vedonlyöntifirman sääntöjen vastaiseen toimintaan ennen Etelä-Afrikassa vuonna 2010 pelattua MM-turnausta. Kika on Etelä-Afrikan entinen maajoukkuejohtaja.

-Kika on suljettu kansallisesta ja kansainvälisestä jalkapallotoiminnasta kuudeksi vuodeksi, Fifa muotoili päätöksensä.

Fifa on selvittänyt Etelä-Afrikan maajoukkuetoimintaa ja tuli siihen tulokseen, että maajoukkueen ottelut Thaimaata, Bulgariaa, Kolumbiaa ja Guatemalaa vastaan oli sovittu ennalta.

Fifa antoi viidelle muulle henkilölle lievempiä rangaistuksia.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat