Suolisto on Paula Heinosen mielestä jopa ihmiskehon tärkein elin. Moni kehossa tapahtuva asia saattaa johtua siitä, että suoliston bakteeritasapaino on muuttunut. Esimerkiksi usein toistuvan flunssan voi välttää pitämällä suoliston kunnossa.
"Suoliston toiminta vaikuttaa myös vastustuskykyyn. 80 prosenttia ihmisen immuunipuolustussoluista sijaitsee suolistossa", Heinonen tietää.
Kun siis hoitaa oman suoliston bakteerikantaa terveellisellä ruokavaliolla, suolistossa ei tapahdu vastustuskykyä heikentäviä bakteerikannan muutoksia.
Heinonen huomauttaa, että suoliston pinta-ala on jalkapallokentän kokoinen. Ei siis ihme, että suolistolla on niin suuri vaikutus koko kehoon. Jos syö huonosti, eikä liiku, eräänlaisia myrkyllisiä aineita siirtyy suolistosta maksaan.
"Maksan myrkynpoistojärjestelmä tarvitsee antioksidantteja ja ravinnosta saatavia tai kehon itse muodostamia yhdisteitä, jotta myrkky pystytään poistamaan kehosta. Jos näin ei tapahdu, myrkyt varastoituvat elimistön rasvakudokseen. Antioksidantteja ja näitä yhdisteitä ihminen saa juuri terveellisestä ravinnosta."
Nopeassa painonpudotuksessa, laihduttaja saattaa kärsiä huonovointisuudesta ja muista ikävistä oireista. Heinosen mukaan huonovointisuus voi johtua muun muassa siitä, että vuosien saatossa rasvakudoksiin kerääntyneet myrkyt vapautuvat nyt nopeassa tahdissa.
Maksan lisäksi suolisto vaikuttaa lukuisiin muihin kehon osiin. Tällä hetkellä kuuma tutkimusaihe on suoliston ja aivojen välinen yhteys.
"Suolistossa sijaitsee sata miljoonaa hermosolua, yhtä paljon kuin koko selkäytimessä. Suolistoa voidaankin kutsua toisiksi aivoiksi. Näiden kaksien aivojen – toisten päässä ja toisten vatsassa – on tehtävä yhteistyötä. Jos ne eivät sitä tee, johtaa se kaaokseen suolistossa ja epätoivoon päässä."