Jalkapallolegenda Johan Cruyff on kuollut

Johan Cruyff (4)
Johan Cruyff vuonna 1974 MM-kisoissa Hollannin paidassa.2009 Getty Images
Julkaistu 24.03.2016 14:40

MTV SPORT

Hollantilainen jalkapallolegenda Johan Cruyff on kuollut 68 vuoden iässä.

Asiasta kerrottiin torstaina Cruyffin verkkosivuilla. Cruyffilla todettiin keuhkosyöpä lokakuussa 2015. Hän nukkui pois perheensä keskuudessa torstaina Barcelonassa. 

Hyökkääjänä pelanneen Cruyffin ura alkoi 60-luvulla Ajaxissa, jossa hän paukutti yli 200 maalia. Hän niitti menestystä myös Barcelonassa, niin pelaajana kuin managerinakin.

Cruyffin pelaajauran saavutuksiin lukeutuvat muun muassa kahdeksan Hollannin mestaruutta, yksi La Ligan titteli ja MM-hopea sekä EM-pronssi. Valmentajana hän voitti muun muassa neljä Espanjan mestaruutta ja Euroopan cupin (nykyinen Mestarien liiga) Barcelonassa. 17.52395670

Johan Cruyff marraskuussa 2015.

Cruyff valittiin maailman parhaaksi pelaajaksi kolme kertaa 70-luvun alussa.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat