Jälleen mielenosoituksia Trumpia vastaan USA:n länsi- ja itärannikolla

Trump mielenosoitukset 2016
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.11.2016 06:09

MTV UUTISET - STT - AFP

Yhdysvalloissa syntyi mielenosoituksia tulevaa presidenttiä Donald Trumpia vastaan myös eilen. Protestit näyttäisivät keskittyneen pääosin länsi- ja itärannikolle.

Kaliforniassa San Franciscossa arviolta tuhat opiskelijaa marssi liike-elämälle keskeisissä kortteleissa kaupungintalolle. Los Angelesissa puolestaan sadat osoittivat mieltä Trumpia vastaan UCLA-yliopiston kampuksella.

Itärannikolla suuri joukko ihmisiä marssi Philadelphian keskustassa protestina vaalivoittajalle, kertoi NBC. Poliisilähteiden mukana siellä oli liikkeellä noin tuhat ihmistä.

New Yorkissa mieltä Trumpia vastaan osoitti arviolta 200.
Mielenilmaukset sujuivat Yhdysvalloissa eilen melko rauhallisesti. Protestimarsseja on suunnitteilla USA:ssa myös viikonlopuksi.

Länsirannikolla jyrkimmät mielenosoittajat ovat nostaneet esiin ajatuksen Kalifornian itsenäistymisestä. Kaliforniassa Trump hävisi demokraattien ehdokkaalle Hillary Clintonille presidentinvaaleissa noin 2,5 miljoonalla äänellä.

Clinton keräsi niin ikään isomman koko maan äänimäärän kuin Trump, mutta osavaltioiden valitsijamiehistä Trump sai selvän enemmistön.

Katso tuoreita uutisvideoita Trumpin valinnasta.

2:45img

2:02img

1:50img

2:40img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat