Reetta Hurske on pinkonut jälleen Suomen ennätyksen 60 metrin aidoissa ajalla 7.88. Hurske paransi ennätystä edellisen kerran vain pari viikkoa sitten.
Huippuaika syntyi sunnuntaina Düsseldorfissa. Hurske voitti oman alkueränsä, jättäen Hollannin Nadine Visserin taakseen toiseksi.
Kaksi viikkoa sitten Hurskeen juoksema Suomen ennätys (7.90) parani nyt kahdella sadasosalla.
– Juoksu kulki ihan hyvin ja se oli sellainen hallinnassa ollut juoksu. Olen tyytyväinen, että pystyin pitämään oman juoksun kasassa. Tiesin, että täällä on kovia naisia vieressä, Hurske sanoi SUL:n tiedotteessa.
Suomen ennätyksellään Hurske on talven Euroopan tilaston kakkonen ja maailmantilastossa kolmonen. Euroopan tilaston kärkeen nousi Düsseldorfin alkuerien parhaan ajan 7,86 aitonut Puolan Pia Skrzyszowska.
Düsseldorfissa kilpaillaan 60 metrin aitajuoksun finaali myöhemmin tänään.
– Nyt vähän evästä naamaan ja peittoa päälle ennen finaalia. Täällä hallissa on aika kylmä, Hurske sanoi.