James Franco astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa seksuaalisen häirinnän syytösten jälkeen

Scarlett Johansson esiintyi tulisesti naisten marssilla 0:32

James Franco edusti ensimmäistä kertaa julkisuudessa seksuaalisen häirinnän syytösten jälkeen Screen Actors Guild -gaalassa.

Yhdysvaltalainen näyttelijä James Franco osallistui sunnuntaina 21. tammikuuta Screen Actors Guild -gaalaan Yhdysvalloissa tyttöystävänsä Isabel Pakzadin kanssa. Franco astui tapahtumassa ensimmäistä kertaa julkisuuteen sen jälkeen, kun häntä syytettiin seksuaalisesta häirinnästä.

Franco oli tapahtumassa ehdolla parhaan näyttelijän palkintoon elokuvastaan The Disaster Artist. Näyttelijän veljen puoliso Alison Brie puolusti häntä tapahtuman punaisella matolla.

– Mielestäni kaikista tärkeintä on, että kaikilla jotka kokevat joutuneensa uhreiksi on oikeus ja mahdollisuus puhua kokemuksistaan. Tietenkin tuen perhettäni ja kaikki mistä on uutisoitu ei pidä paikkansa. Joten luulen, että odotamme saadaksemme kaiken tiedon. Mutta tottakai nyt on kuuntelemisen aika, ja sitä me kaikki yritämme tehdä. 

Viisi naista väittää Los Angeles Timesin haastattelussa joutuneensa Francon ahdistelun ja jopa hyväksikäytön kohteeksi Francon Studio4-näyttelijäkoulussa. Viime viikolla näyttelijä jätti väliin Critics' Choice -gaalan, jossa hän voitti parhaan komedianäyttelijän palkinnon. Francon lähipiirin mukaan näyttelijä on järkyttynyt syytöksistä. 

Sopimatonta käytöstä näyttelijäkoulussa

Syytöksiä tehneiden naisten mukaan Franco käytti näyttelijäkoulussaan hyväkseen opettajan rooliaan. Kahden hänen oppilaansa mukaan Franco suuttui usein, jos oppilaat eivät suostuneet kuvauksiin yläosattomissa. Näyttelijä Sarah Tither-Kaplan kertoo haastattelussa Francon ottaneen orgioita esittävää kohtausta kuvatessa naisten sukupuolielimiä suojanneet muovikalvot pois.

Näyttelijä Violet Paleyn mukaan Franco paljasti itsensä hänelle kerran ja yritti painostaa häntä suuseksiin. Vaikka heillä oli yhteisymmärrykseen perustuva suhde, Paleyn mukaan tämä ajankohta ei perustunut siihen. 

Francon asianajaja Michael Plonsker on kiistänyt kaikki Francoon kohdistuvat syytökset. Hän on viitannut, että näyttelijän antamat kommentit ohjelmassa The Late Show with Stephen Colbert on hänen virallinen kiistämisensä. 

– Elämässäni olen ylpeä siitä, että otan vastuun siitä mitä olen tehnyt. Minun on tehtävä niin, jotta voin pitää huolta hyvinvoinnistani. Asiat, joista kuulin että puhutaan Twitterissä, eivät pidä paikkansa. Tuen todellakin ihmisiä, jotka kertovat kokemuksistaan ja ovat löytäneet äänensä, sillä niin pitkään heillä ei sitä ollut. Joten en halua lyödä heitä maahan millään tavalla, Franco puhui ohjelmassa. 

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat