Jämsässä kahden henkilöauton nokkakolari – neljä loukkaantunut vakavasti, mukana kaksi pientä lasta

AOP ambulanssi 1.03769467
Keskisuomalaisen mukaan paikalla on pelastushelikopteri ja autoissa oli myös lapsia. KuvituskuvaAll Over Press
Julkaistu 24.03.2018 10:42(Päivitetty 24.03.2018 11:39)

MTV UUTISET - STT

Jämsässä Patalahden kohdalla sattui aamulla kahden henkilöauton nokkakolari, jossa loukkaantui kuusi ihmistä. Kaksi turvaistuimessa ollutta lasta ja kaksi aikuista loukkaantui vakavasti.

Turma sattui hieman ennen puoli kymmentä. Päivystävän palomestarin mukaan nelihenkinen perhe oli tuossa valtatietä 9 etelän suunnasta ja toinen auto, jossa oli kaksi naista, pohjoisesta.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Päivystävän palomestarin mukaan tie oli onnettomuushetkellä sula. Pelastustöissä oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä pelastushelikopteri. Onnettomuuspaikka saatiin raivattua tunnissa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa