Jani Toivola kertoo koskettavan tarinansa: "Se on outo asia, että on isä ja isätön samaan aikaan"
Studio Pääskysaareen saapuu vieraaksi näyttelijänä, tanssijana ja entisenä kansanedustajana tunnettu Jani Toivola.
Studio Pääskysaaren kolmannessa jaksossa elämänsä tärkeistä valokuvista ja niiden kautta oman elämänsä tärkeistä hetkistä tulee kertomaan Jani Toivola.
Toivola tuo mukanaan muun muassa yhden harvoista kuvista, jossa näkyy hänen isänsä. Kuva on Toivolalle rakas, ja samalla se herättää erikoisiakin fiiliksiä.
– Se on niin outo asia, että on isä, ja on isätön jotenkin samaan aikaan, Toivola kuvailee suhdettaan isäänsä.
Jaksossa nähdään myös kuva Jani Toivolan mummista.
– Mummi nukkui pois tänä keväänä. Mummin luona sai olla juuri sellainen kuin on ja leikkiä juuri niitä leikkejä kuin haluaa. Tämä ihminen loi mun elämään 45 vuotta tilan, jossa mulla oli aina turva, mä olin aina rakastettu, Jani muistelee mummiaan lämmöllä.
Tarkassa analyysissä ovat myös Janin ensimmäiset mallikuvat. Mutta tuliko Janin ja kaverien mielestä räväköiden ja muodikkaiden kuvien avulla mallisopimusta?
– Aika hiljaista oli, täytyy sanoa, Jani hymähtää.
Jaksossa Toivola kertoo myös veljestään, joka hänellä on isänsä puolelta. Veljekset tutustuivat toisiinsa vasta aikuisina, kun Toivolan veli Daniel oli saanut selville, että hänellä on veli Suomessa ja etsi Toivolan. Toivola on myös vieraillut Danielin kanssa Keniassa tutustumassa isän puolen sukuunsa.
Studio Pääskysaaressa vieraana on nähty jo Kiti Kokkonen ja Jalmari Helander. Pääset katsomaan molemmat jaksot täältä.
Muita kauden vieraita ovat Kiira Korpi, Anssi Kela, Katri Helena, Juha Itkonen ja Jaakko Saariluoma.
Katso videolta tarina Jani Toivolan ja hänen veljensä tapaamisesta.
Lue lisää: Jalmari Helander paljastaa, millaista oli ohjata Samuel L. Jacksonia: "Jengi oli varpaillaan"
Lue myös: Ex-kansanedustaja Jani Toivola pääsi pohjoismaiden Vogueen – julkaisi upeita kuvia somessaan
Studio Pääskysaari -ohjelma MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 21.00.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää