Jannikalla on 103 000 Instagram-seuraajaa.
Laulaja ja nykyisin myös juontajana toimiva Jannika B sai toisensa lapsensa yhdessä Apulanta-yhtyeen keulahahmon Toni Wirtasen kanssa viime syyskuussa. Nyt Jannika julkaisi Instagramiinsa suloisen yhteiskuvan tyttärensä kanssa kera koskettavan kuvatekstin, jossa hän siteeraa puolisonsa tunnettua kappaletta.
– Valo pimeyksien reunoilla. En oikein tiedä ketä – mutta joka ilta rukoilen, että aamulla saisin herätä ja lukea, että rakkaus voitti, Jannika kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Laulaja Jannika B ilahduttaa vauvansa kanssa somessa –kertoo hauskasta kömmähdyksestä: ”Sain erikoisia katseita kaupassa”
Jannikan seuraajat ovat jakaneet rakkautta postauksen kommenteissa emojien ja kauniiden kirjoitusten muodossa.
– Voi miten suloinen kuva! ja kyllä me uskotaan, että rakkaus ja valo vielä voittaa, eräs kommentoi.
– Voi että miten suloiset posket. Vauvaaikoja ikävä tuli heti, toinen kehuu.
– Kuulin tämän biisin aamulla radiosta ja mietin ihan samaa, kertoo kolmas.
Wirtaset avioituivat vuonna 2013. Ensimmäinen lapsi, Martta-tytär, syntyi elokuussa 2015. Jannika B otti maaliskuussa uuden aluevaltauksen aloittaessaan Ylen Suomilove-ohjelman juontajana yhdessä Mikko Kuustosen kanssa.
– Olipas ihana tuntea sydämellistä iloa, Jannika iloitsee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.