Japanilta liikenee pakolaisille rahaa, mutta ei turvapaikkoja

Shinzo Abe
Shinzo Abe.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 28.09.2015 06:21

MTV UUTISET - reuters - stt

Japani on luvannut antaa yli 700 miljoonaa euroa apua Syyrian ja Irakin pakolaisille. Japanin pääministeri Shinzo Aben odotetaan kertovan lahjoituksesta virallisesti huomenna YK:n yleiskokouksessa, uutisoi Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Aikaisemmin Japani on luvannut pienempiä summia pakolaisten auttamiseksi Libanonissa ja Itä-Euroopassa.

Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, aikooko Japani luvata pakolaisille myös turvapaikkoja.

Viime vuonna Japani hyväksyi vain 11 turvapaikanhakijaa. Yhteensä maasta haki viime vuonna turvapaikkaa 5 000 ihmistä. Japanin hallitus on tänä vuonna ilmoittanut tiukennuksista turvapaikkamenettelyihinsä.

YK arvioi perjantaina, ettei pakolaiskriisiin ole näkyvissä helpotusta. Eurooppaan saapuu YK:n mukaan päivässä noin 8 000 pakolaista. 

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset