Japanin GP:n lähtöjärjestys: Kestääkö Bottas Ferrarien iskun?

Valtteri Bottas
Valtteri Bottas starttaa kolmosruudusta sunnuntaiaamun kilpailuun.2015 Getty Images
Julkaistu 26.09.2015 22:20

MTV SPORT

Valtteri Bottas starttaa ruudusta kolme ja Kimi Räikkönen ruudusta kuusi sunnuntaiaamuna kisattavaan Japanin F1-kisaan.

Bottas onnistui lyömään perjantain aika-ajoissa molemmat Ferrarit, kun Red Bullin Daniil Kvjatin raju ulosajo keskeytti päivän ennen viimeisiä aikakierroksia.

Williamsit ja Ferrarit lähtevät matkaan rinnakkain, kun Bottaksen viereltä liikkeelle ampaisee Sebastian Vettel ja Felipe Massan rinnalta Kimi Räikkönen.

Kvjat joutuu ottamaan käyttöönsä kokonaan uuden auton rungon, joten hän joutuu lähtemään kisaan varikolta.

Toro Rosson Max Verstappen sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen autonsa pysäyttämisestä vaaralliseen paikkaan radalla. Force Indian Nico Hülkenberg puolestaan kärsii edellisen kisan kolaroinnistaan saamaansa kolmen ruudun rangaistusta.

Marussian Alexander Rossin ensimmäisen aika-ajo-osion aika ei ollut 107 prosentin säännön rajoissa kärkiajasta, mutta Rossi pääsee siitä huolimatta mukaan sunnuntain kilpailuun.

Japanin GP:n lähtöjärjestys:

1. Nico Rosberg, Mercedes

2. Lewis Hamilton, Mercedes
3. Valtteri Bottas, Williams

4. Sebastian Vettel, Ferrari
5. Felipe Massa, Williams

6. Kimi Räikkönen, Ferrari
7. Daniel Ricciardo, Red Bull

8. Romain Grosjean, Lotus
9. Sergio Perez, Force India

10. Carlos Sainz, Toro Rosso
11. Pastor Maldonado, Lotus

12. Fernando Alonso, McLaren
13. Nico Hülkenberg, Force India

14. Jenson Button, McLaren
15. Marcus Ericsson, Sauber

16. Felipe Nasr, Sauber
17. Max Verstappen, Toro Rosso

18. Will Stevens, Marussia
19. Alexander Rossi, Marussia

Daniil Kvjat, Red Bull

TV-lähetykset

Tuoreimmat aiheesta

F1