Japanin pohjoisosassa voimakas maanjäristys – tsunamivaroitusta ei annettu

japani kartta hokkaido järistys
Maanjäristys tapahtui hieman ennen iltaseitsemää paikallista aikaa Japanin pohjoisimman pääsaaren Hokkaidon etelärannikolla.
Julkaistu 11.06.2023 14:35
Toimittajan kuva

Jani Rolamo

jani.rolamo@mtv.fi

@namatsuu

Japanin pohjoisosassa on mitattu voimakas maanjäristys. Japanin meteorologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 6,2 magnitudia.

Japanissa käytetään myös omaa, seitsenportaista järistysasteikkoa, joka mittaa järistyksen intensiteettiä ja tärinää ja ennustaa siten tuhoja. Järistyksen voimakkuus oli tällä asteikolla alhaisella vitostasolla.

Maanjäristys tapahtui hieman ennen iltaseitsemää paikallista aikaa Japanin pohjoisimman pääsaaren Hokkaidon etelärannikolla 140 kilometrin syvyydessä. 

Japanin meteorologian laitos ei ole antanut tsunamivaroitusta. Mahdollisista uhreista tai vahingoista ei myöskään ole toistaiseksi tietoa. 

Japanin yleisradio NHK näyttää turvakamerakuvaa järistyksestä twiitissään.


 

Lue myös: Ensivaikutelmana tonnin seteli? Japanilainen hymyvalmentaja kertoo, kuinka omat ilmeet otetaan haltuun

Tuoreimmat aiheesta

Maanjäristykset