Jared Leto Pariisin muotiviikoilla läpinäkyvässä asussa – Mari Valosaari pukeutui samaan tyyliin jo kaksi vuotta aiemmin

0:58img
Näyttelijä ja muusikko Jared Leto teki tempauksen ja kiipesi New Yorkin legendaarisen Empire State Buildingin huipulle marraskuussa 2023 julkistamaan yhtyeensä 30 Seconds to Marsin maailmankiertueen.
Julkaistu 26.06.2024 13:20
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Artisti-näyttelijä Jared Leto nähtiin Pariisin muotiviikoilla kesäkuussa läpinäkyvässä liivissä. Radiojuontaja Mari Valosaari puki yllensä samantyylisen asun jo vuonna 2022, ja on nyt jakanut sosiaalisessa mediassa itsestään ja Letosta hulvattoman kuvaparin. 

30 Seconds to Mars -yhtyeen keulakuvana tunnettu Jared Leto nähtiin 23. kesäkuuta Pariisin muotiviikoilla läpinäkyvä, pitkä liivi yllään. Liivin alla hänellä oli mustat bokserit ja kaulassaan iso, musta ristikaulakoru. Jalkaansa Leto oli valinnut pitkävartiset, mustat bootsit. 

10.14555240do

Jared Leto ihastutti Pariisin muotiviikoilla persoonallisessa asussa.

Radiojuontaja  Mari Valosaari  jakoi 26. kesäkuuta itsestään ja Letosta Instagramiin kuvaparin, jossa hän on itse pukeutunut vastaavanlaiseen asuun kuin mitä Letolla nähtiin äskettäin muotiviikoilla. Valosaarella oli kaksi vuotta sitten yllään vain läpinäkyvä sadetakki. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Emmä tiiä, mut jotain samaa meis on. Sama, mutta erilainen. Minä 2022, Jared 2024. Luulen, että tiesin, minkälainen tyyli tulee olemaan 2024. En malta odottaa näkemistäsi 1. lokakuuta, Valosaari kirjoitti kuvaparin yhteyteen. 

Valosaari juontaa Radio Novan iltashow’ta. Leton on voinut nähdä muun muassa elokuvissa House of Gucci (2021) ja Morbius (2022). 

Lue myös: Video ei korkeanpaikankammoisille! Jared Leto kiipesi Empire State Building -pilvenpiirtäjän huipulle

Tuoreimmat aiheesta

Jared Leto