Jari-Matti Latvala: Tilanne ei näytä kovin hyvältä

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala avasi kautensa kakkossijalla Monte Carlo -rallissa. Ruotsissa ja Meksikossa hän jäi ilman pisteitä.Richard Balint
Julkaistu 02.04.2015 20:46
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Volkswagenin rallikuljettaja Jari-Matti Latvala on joutunut pistämään tavoitteensa uusiksi.

Latvala lähti tavoittelemaan maailmanmestaruutta tällä kaudella. Kun kaudesta on takana kolme osakilpailua, Latvala on MM-sarjassa vasta kuudentena 62 pisteen päässä kärkipaikkaa pitävästä tallikaveristaan Sebastien Ogierista.

- En mieti sarjaa, vaan keskityn ajamaan hyviä kilpailuja. Eihän tilanne näytä tällä hetkellä kovin hyvältä minun kannalta, mutta kymmenen kisaa on vielä jäljellä, Latvala sanoo MTV Sportille.

- Ei tässä periksi ole annettu. Kyllä me taistellaan.

Alkukausi on ollut Ogierin ylivoimaa. Ranskalaistähti on voittanut kauden kaikki kolme rallia.

- Onhan Ogier ollut erittäin vahva ja hän on dominoinut sarjaa tänä vuonna. Mutta tilanteet voivat myös muuttua nopeasti, Latvala kertoo.

Kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua Argentiinassa, missä Latvala puolustaa viimevuotista voittoaan.

- Olen päässyt testaamaan autoa Espanjassa tässä välissä, ja nyt on hyvä fillis autoon. Odotan innolla itse kilpailua.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli