MM-rallin ykkösluokan autoon yli kolmen vuoden tauon jälkeen palanneen Jari-Matti Latvalan ja hänen kartanlukijansa Juho Hännisen välillä tuli kiivaitakin sananvaihtoja Suomen osakilpailun aikana.
Latvala ja Hänninen kertoivat kilpailun käänteistä MTV Urheilulle ennen rallin päättänyttä Power Stagea sunnuntaina. Osa Latvalan ajolinjoista ei ollut maistunut Hänniselle.
– Sanoin tuossa asvalttiristeyksessä, kun hän oli jo kahdesti tönöillyt aikaisemmin, että hiljaiseksi vetää. Ei vain löytynyt sanoja enää siihen esiintymiseen, Hänninen heitti.
Pääkuvan videolla Hännisen haastattelu aiheesta. Juttutuokio päättyy huvittavalla tavalla.
LUE MYÖS: Asiantuntijalta viiltävä heitto Kalle Rovanperään liittyvistä huhuista – "Taktista peliä"
Myös Latvala kertasi "hiljaiseksi siirtymäksi" kuvailemaansa hetkeä.
– Ykköskuljettajan suoritukset alkoivat olla vähän rajoilla, eikä ykköskuljettaja kuunnellut, Latvala taustoitti Hännisen hiiltymistä hymy kasvoillaan.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala väläyttelee jo uudella WRC-vierailulla – "Ei viimeinen kilpailu"
Toyotan tallipomona normaalisti toimiva Latvala oli kisassa viides.
Alla Latvalan kommentit Hännisen hermostumisesta sekä kaksikon juhlallinen maaliintulo Power Stagen päätteeksi.
1:35
1:59