Kirjailija Jari Tervo kritisoi Studio55.fi-lähetyksessä nykyjournalismia.
– Mutta toisaalta 1980-luvulla ja vielä 1990-luvulla journalismissa oli kuitenkin jonkinlainen häpy ja järki. Nykyisinhän me elämme journalismin alennustilaa, sanoo kirjailija Jari Tervo.
Erityisen huonoina Tervo pitää internetin sosiaalisen median palveluita, joiden takia uutisissa ei ole enää sisältöä, vaan nettilehdissä julkaistaan esimerkiksi kuvia ihmisten takapuolista. Itsekin toimittajana pitkään toiminut Tervo sanoo, että jos 1980- tai 1990-luvulla joku olisi lähettänyt kuvan takapuolestaan toimitukseen, ei se olisi päätynyt lehteen.
– Kaikki olisivat nauraneet tälle mielettömälle ajatukselle. Nyt sille ei naureta, nyt se laitetaan nettilehteen.
Tervon mukaan mediatalot eivät osanneet varautua oikealla tavalla internetin mukanaan tuomiin muutoksiin ja erityisesti pitkän aikavälin muutokset aliarvioitiin raskaasti.
Journalismin rappion ohella Tervoa huolestuttaa kirjojen kohtalo. Hänen mielestään kirjojen lukemattomuus johtaa kyvyttömyyteen erottaa toisistaan esimerkiksi viha- ja järkipuhe.
– Nyt tällä uudella tekniikalla ihmisellä olisi mahdollisuus lukea maailman parhaimpia kirjoja missä tahansa. Mutta mihin tätä laitetta käytetään? Sitä käytetään roskaan ja pornoon.
Minkälaiseksi Tervo kuvaili lapsuuttaan? Mitä mieltä hän on Venäjän tilanteesta? Katso koko lähetys!