Järisyttävä riuhtaisu! Nuorelta haastajalta hirmuvaroitus Ruotsiin ja Sloveniaan

Liettuan Mykolas Alekna kiskaisi kiekonheiton oman ennätystuloksensa sekä maailman kauden kärkituloksen 71,39 Berkeleyssä.

Aleknan ennätys parani viikonlopppuna Yhdysvalloissa käydyssä kilpailussa 39 senttiä, ja hän otti mahtiheitollaan maailmantilaston kärkipaikan hurjalla erolla seuraaviin. Listalla toisena on Jamaikan Traves Smikle tuloksella 67,83, eli noin kolme ja puoli metriä liettualaista heikommilla lukemilla.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Alekna viihtyy Berkeleyssä, sillä hän heitti viime vuonna edellisen ennätyksensä samoissa kilpailuissa.

Tänä vuonna yleisurheilussa kilpaillaan kahdet arvokilpailut, kun ensin EM-mitaleista kisataan Roomassa kesäkuun alussa, ja myöhemmin kesällä Pariisissa mitellään olympiamitaleista. Alekna on yksi mitalisuosikeista, mutta tällä tuloksella hän nousee mukaan voittospekulaatioihin Ruotsin Daniel Ståhlin ja Slovenian Kristjan Cehin kanssa.

Ståhl on hallitseva olympiavoittaja sekä maailmanmestari. Ceh puolestaan voitti kultaa vuonna 2022 Eugenessa. Alekna on sen sijaan hallitseva Euroopan mestari Münchenistä vuodelta 2022.

Cehin ja Ståhlin ennätykset kirjataan ainakin toistaiseksi Aleknaa paremmilla lukemilla. Molempien kiekkohirmujen ennätykset ovat täsmälleen samat, eli 71,86.

Kiekonheiton maailmanennätys on Jürgen Schultin vuonna 1986 heittämä 74,08. Liettuan ennätys on puolestaan Mykolas Aleknan isän, Virgilijus Aleknan, hallussa maailman kaikkien aikojen toisiksi kovimmalla tuloksella 73,88.

Lue myös:

    Uusimmat