Etiopiassa ainakin 75 ihmistä on kuollut hallituksen vastaisissa protesteissa, jotka ovat jatkuneet viikkoja. Lisäksi useita on haavoittunut. Asiasta kertoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) lauantaina.
Järjestön mukaan useat ihmiset ovat kertoneet poliisin ja armeijan joukkojen ampuneen protestoijia. Hallitus on aikaisemmin kertonut, että protesteissa olisi kuollut viisi ihmistä.
Protestit saivat alkunsa marraskuussa opiskelijoiden järjestämästä mielenosoituksesta. Hallitus on esittänyt ottavansa hallintaan useita kyliä Oromian alueella, jolla asuu maan suurin etninen ryhmä. Esitys on herättänyt pelon siitä, että hallitus pyrkii valtaamaan alueen.
Oromian alueella asuu lähes 27 miljoonaa ihmistä.