Järjestö: Israel rakentaa taas siirtokunnan Länsirannalle

Ramallah checkpoint
Israelin turvallisuusjoukkoja Ramallahin ja Jerusalemin välisellä tarkastusasemalla 30.9.2016.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 01.10.2016 22:52

MTV UUTISET - STT - AFP

Israel on hyväksynyt liki sadan uuden asunnon sekä teollisuusalueen rakentamisen miehitetylle Länsirannalle lähelle Ramallahia, kertoi Peace Now -järjestö lauantaina.

– Samalla kun maailman johtajat kokoontuivat muistelemaan Shimon Peresiä ja hänen viitoittamaansa tietä rauhaan, Israelin hallitus on luonut jälleen uuden esteen kahden valtion ratkaisulle perustamalla uuden siirtokunnan Länsirannan sydämeen, sanottiin järjestön tiedotteessa.

Israelin siirtokunnat Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Ne myös vaikeuttavat rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa, koska niitä tehdään alueille, joiden palestiinalaiset katsovat kuuluvan tulevaan valtioonsa.

Shimon Peres kuoli muutama päivä sitten.

1:47img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat