Järjettömän pitkä työvuoro painoi – 28-vuotias taksinkuljettaja jyräsi jalkapallofanit

1:51img
Julkaistu 17.06.2018 12:57
Toimittajan kuva

Aleksis Ärje

aleksis.arje@mtv.fi

Pitkä työvuoro on painanut kuljettajaa Moskovassa lauantaina tapahtuneeseessa taksionnettomuudessa, jossa loukkaantui kahdeksan ihmistä. Yksi nainen on loukkaantunut venäläislähteiden mukaan vakavammin.

LUE LISÄÄ: Mittava hyökkäys taksikuskin kimppuun – ajoi meksikolaisfanien päälle Moskovassa

Taksinkuljettajalla oli takanaan 20-tuntinen työvuoro. Hän oli nukkunut sitä ennen vain pari-kolme tuntia.

Tämä johti kuljettajan mukaan siihen, että hän painoikin jarrun sijaan kaasua ja ajautui väkijoukkoon.

17.54414079

Taksi ajautui jalkakäytävälle lauantai-iltana Moskovassa.

Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, vaikka näin alkujaan epäiltiinkin.

Kuljettaja yritti juosta tapahtuneen jälkeen karkuun. Myöhemmin hän viranomaisten mukaan pahoitteli tapahtunutta.

Reutersin mukaan ainakin osa taksin alle jääneistä oli Meksikon faneja. Venäläismediat kertovat yhden venäläisnaisen saaneen vakavampia vammoja.

Tapausta tutkitaan liikenneonnettomuutena.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo