Järkyttävä temppu pyörätuolissa olleelle miehelle? Maailmanmestari myrskyn keskellä – "Isä tappaisi"

Tshekin Kosicessa järjestetyn potkunyrkkeilyillan tapahtumat kuohuttavat. Maailmanmestari Vaclav Sivakin väitetään tiimeineen heittäneen pyörätuolissa olleen miehen maahan.

Potkunyrkkeilyn WAKO-Pro-liiton 64,5-kiloisten sarjan vuoden 2021 maailmanmestari, tshekkiläinen Vaclav Sivak, voitti lauantaina Kosicessa RFA 14 -tapahtumassa Saksan Christopher Hoppin. Kiivasta keskustelua on herättänyt 24-vuotiaan Sivakin toiminta ottelun jälkeen.

Sivakista levisi kuvaa, jossa hän potkaisi matsin jälkeen kehän ulkopuolella ollutta oranssipaitaista miestä. Pian maassa oli toinen mies, pyörätuolissa ollut entinen painija ja vapaaottelija Stefan Bazso. Slovakialaisen jalat on aiemmin amputoitu ja hän on menettänyt osan kallostaan.

Bazson kumppani Misa Vallovic väitti, että "Sivak ja hänen tiiminsä" olisivat heittäneet Bazson maahan. Vallovicin mukaan konflikti olisi saanut alkunsa jo ennen turnausta, kun ovella olleelta mieheltä kysyttiin, voisiko hän avata rampin, jotta pyörätuolissa ollut Bazso saataisiin mahdollisimman lähelle sisäänkäyntiä. Ulkona oli ollut lumiset ja jäiset olot.

– Miehen reaktio oli, että mitä sitten. Halusin selittää tilanteen hänelle, enkä tiedä, miksi herra Sivak vastasi, että hänellä oli pääkortin ottelu, Vallovic kertoi Instagram-tarinoissaan Expres.cz:n mukaan

Bazso seurasi myöhemmin Sivakin ottelua eturivistä. Vallovic raportoi, että hänen ja Bazson ystävä olisi ottelun jälkeen kysynyt Sivakilta, oliko hänestä moinen käytös jalatonta Bazsoa kohtaan ok.

Episodi kehkeytyi tämän jälkeen fyysiseksi.

– Sivak ja hänen tiiminsä hyökkäsivät meidän kimppuun huolimatta siitä, että oli pyörätuolin käyttäjä, joka on menettänyt osan kallostaan ja joka on todella altis kaatumisille. Sivak ja hänen tiiminsä heittivät hänet pyörätuolista maahan, Vallovic väitti.

Kun Vallovic yritti selvittää tilannetta Sivakin kanssa, tämä reagoi Vallovicin mukaan sylkemällä häntä päin.

"Isä tappaisi minut"

Sivak julkaisi vastineensa tapaukseen verkkosivuillaan. Hän kertoi oranssiin T-paitaan pukeutuneen miehen sännänneen hänen luokseen ottelun jälkeen.

– Näin kyseisen henkilön ensimmäistä kertaa. En tiedä, kuka hän oli, tai miksi hän valitsi minut kohteeksi. Luulen, että hän oli humalassa. En ole koskaan nauranut kenellekään vammaiselle, enkä sitä paitsi tuntenut pyörätuolissa ollutta henkilöä ennestään. Minua harmittaa, että joku kaatui hänen päälleen. Järkevät ihmiset tietävät, etten tehnyt sitä, Sivak setvi.

– Isä tappaisi minut, jos pilkkaisin jotakuta pyörätuolissa olevaa tai tönisin tätä millään tavoin.

Sivak luonnehti "olleensa tyhmä, mutta toisella tavoin". Hän kertoi, että "ihminen on erilainen", kun hänellä on ottelun jälkeen adrenaliinia veressä, eikä häntä voi "vaikean ottelun voittamisen jälkeen pysäyttää".

– En anna heidän haukkua minua, lyödä tai edes huutaa minulle. 

Sivak pahoitteli, että liikuntarajoitteinen ihminen joutui olemaan tappelun tuoksinassa, mitä hän "ei suunnitellut". Hän kutsui Bazson lounaalle kanssaan. Sivak kertoi haluavansa tukea Bazsoa ja tarjota tälle jotain vastineeksi kipuihin.

Rikosilmoitus?

Bazson sisko kertoi Expres.cz:lle, ettei Bazson leiri hyväksy Sivakin tarjousta.

– Veljeni on nyt kotona vanhempiensa kanssa ja hänellä on aika neurologille torstaina. Sen perusteella päätämme, ryhdymmekö joihinkin toimenpiteisiin esimerkiksi tekemällä rikosilmoituksen. Veljelläni ei ole puolta kalloa, ja jokainen kaatuminen tai isku on hänelle vaarallinen, Bazson sisko kommentoi.

Hänen mukaansa Sivak hyökkäsi ensin ja hänen pitäisi pyytää anteeksi kaikilta.

– Anteeksipyytäminen sosiaalisessa mediassa on kuitenkin turhaa. Jos hän olisi mies ja ammattiurheilija, kuten hän itseään kutsuu, hän olisi toiminut toisin eikä näin.

Promoottori Boris Marhansky puolusti Instagramissa Sivakia ja kertoi, ettei halua uskoa, että tämä olisi ylimielinen tai loukkaisi ketään vammaista. Hän myös selvitti, että turvatiimiä on vahvistettava seuraaviin turnauksiin.

Lue myös:

    Uusimmat