Järkyttyneet nuoret kohtaavat vanhukset uutuussarjassa – itku lähellä

Ikuisesti_Nuori_jakso01_sennut_saapuvat
Julkaistu 15.10.2015 16:02

MTV VIIHDE

Ikuisesti nuori -uutuussarjassa kaksi maailmaa kohtaa Rukan upeissa maisemissa.

Subilla alkaa torstaina 15. lokakuuta uutuussarja Ikuisesti nuori, jossa viisi nuorta ja viisi eläkeläistä majoitetaan saman katon alle Rukalla sijaitsevaan huvilaan. 

IMG_0339

Nuoret saapuvat Rukalle

Lappiin saapuneet nuoret luulevat tulleensa biletyslomalle, eikä heillä ole aavistustakaan, että kämppiksiksi saapuu joukko senioreita. 

IMG_0412

Rukalla nuoria odotti pullo kuohuvaa

Ensimmäisen illan he viettävätkin railakkaissa tunnelmissa, kun huomaavat kaappien notkuvan alkoholijuomia. 

– Oli ensimmäinen ilta ja vedettiin ihan täysiä, Niko kuvailee jaksossa. 

Ikuisesti_Nuori_Jakso01_Sennut

Iloinen seniorijoukko saapui paikalle

Seuraavana päivänä aamun sarastaessa paikalle saapuva seniorijoukko kiristääkin aluksi tunnelmaa.

– Ei tää voi olla totta. Alan itkemään, joukon kuopus, Tanita sanoi vanhusten käveltyä sisään. 

Ikuisesti_Nuori_Jakso01_Topi_Totte

– Jos noi pyörii täällä kaksi viikkoa, lähden oikeasti menemään täältä, Totte laukoo jaksossa.

Ikuisesti_Nuori_Jakso01_teht+ñv+ñnanto

Reissun aikana ennakkoluulot kuitenkin murtuvat puolin ja toisin. 

Ikuisesti nuori Subilla torstaisin klo 21