Columbus Blue Jacketsista lähtöpassit saanut Jarmo Kekäläinen kommentoi tilannettaan NHL.comin haastattelussa.
Kekäläinen toimi Columbuksen GM:nä yli 10 vuoden ajan. Helmikuun puolivälissä suomalainen sai kuitenkin potkut. Hän julkaisi tuolloin oman vastineensa sosiaalisessa mediassa, mutta ei ole sen jälkeen puhunut tilanteestaan julkisuudessa.
Nyt suomalainen kertoo NHL.comille, että työintoa riittää edelleen.
– Olen tajunnut, etten ole valmis jäämään eläkkeelle. Olisin nyt varmasti paljon parempi general manager, Kekäläinen sanoo.
Kekäläinen kertoo päässeensä helmikuun potku-uutisista jo henkisesti eteenpäin.
– Olen kuullut, että tässä bisneksessä potkut ovat vain ajan kysymys. Se tapahtui minulle nyt ensimmäistä kertaa, mitä en tietenkään olisi halunnut kokea, mutta olen päässyt siitä yli. Se kuuluu tähän bisnekseen, ja olen todella kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, joita saan täällä.
Suomalainen tähyilee seuraavaa työpestiä edelleen NHL-ympyröistä.
– Minulla on yksi tavoite, ja se on voittaa Stanley Cup. Oli rooli mikä tahansa. Olen aina ollut joukkuepelaaja, ja haluan olla sellainen loppuun asti. En ole missään nimessä valmis eläköitymään.
Columbus eteni Kekäläisen komennossa kertaalleen pudotuspeleissä kahdeksan parhaan joukkoon. Viimeisten vuosien aikana joukkue jäi toistuvasti pudotuspelien ulkopuolelle.