Poliisi esittää Järvenpään puukottajaa vangittavaksi – kolme motiivia rajattiin pois, uhrit edelleen sairaalahoidossa

2:43img
Näin Järvenpäässä asuvat kommentoivat puukotusta.
Julkaistu 20.12.2024 13:42(Päivitetty 20.12.2024 16:35)
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Poliisi esittää Järvenpään puukkoiskusta epäiltyä vangittavaksi kolmesta tapon yrityksestä. Vangitsemisoikeudenkäynti on tarkoitus järjestää sunnuntaina kello 10 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, joka on viikonloppuna päivystävä käräjäoikeus.

Teon motiivi on herättänyt julkisessa keskustelussa paljon huolta ja monenlaisia epäilyksiä. Poliisin esitutkinnassa ei ole kuitenkaan tullut ilmi mitään sellaista, että tähän väkivallantekoon liittyisi mitään rasistista, uskonnollista tai terroristista motiivia, kertoo rikoskomisario Sanna Rentola.

Järvenpäässä keskiviikkoiltana puukotusten kohteeksi joutuneilla uhreilla ei ole enää hengenvaaraa. he ovat kuitenkin edelleen sairaalahoidossa. 

Väkivallanteko tapahtui Järvenpään keskustassa julkisella paikalla keskiviikkona iltakymmenen aikaan. 

Mies puukotti tuolloin kahta ihmistä ja yritti lyödä puukolla myös kolmatta henkilöä, jonka onnistui kuitenkin väistää veitsenisku.

Poliisi on kertonut aiemmin, että uhreiksi joutui kaksi naista ja yksi mies. Kaksi uhreista sai hengenvaarallisia vammoja.

– Hengenvaaraa heillä ei enää ole, tämän yksityiskohtaisemmin en voi heidän terveydentilaansa kommentoida, sanoo tutkinnanjohtaja Rentola sanoo.

Poliisi otti tapahtumien jälkeen kiinni 35-vuotiaan miehen. Poliisi kertoo MTV:lle, että kolmen uhrin lisäksi konkreettista vaaraa tätä useammille ihmisille ei tilanteessa ollut.

– Teko itsessään oli kuitenkin sen kaltainen, että epäilty todennäköisesti olisi voinut olla vaarallinen myös muille henkilöille, jos häntä ei olisi saatu niin nopeasti kiinni, Rentola sanoo.

Lue myös: "En uskalla yksin liikkua täällä" – Järvenpään puukotus on jatkoa synkälle vuodelle kaupungissa

Selvää motiivia ei ole

Poliisi on ehtinyt kuulustella epäiltyä puukottajaa. Poliisi on kuulustellut myös kaikkia uhreja ja todistajia. Poliisin käsityksen mukaan uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti, eikä puukottaja tuntenut heitä entuudestaan.

– Mitään selvää motiivia esimerkiksi siihen, miksi juuri nämä henkilöt valikoituivat kohteiksi, ei ole, Rentola sanoo.

– Jos poliisin tietoon jokin järjellinen motiivi tai selitys on tullut, siinä on kyse sellaisista asioista, joita en voi julkisuuteen kertoa.

Onko kyse siis epäillyn terveydentilasta?

– No kuka menee teräaseen kanssa julkiselle paikalle tekemään sattumanvaraisille ihmisille tällaista, Rentola vastaa.

Juttua päivitetty kello 16.35 poliisin vangitsemistiedoilla.

Lue myös: Mies yritti tappaa kolme sattumanvaraista uhria Järvenpäässä, epäilee poliisi

Tuoreimmat aiheesta

Rikos