Jasmin Voutilainen tunnettiin erityisesti Salatut elämät -roolistaan.
Rakastettu näyttelijä Jasmin Voutilainen on kuollut 27-vuotiaana.
Voutilainen tunnettiin parhaiten Salatut elämät -sarjan Aino Kaukovaarana. Hän teki ensi esiintymisensä Ainona vuoden 2014 Nightmare 2 -elokuvassa.
Voutilainen nähtiin Ainon roolissa Salatut elämät -sarjassa ensimmäisen kerran vuonna 2018, ja hän poistui sarjasta viime syksynä.
Salkkareiden maanantaina nähdyn jakson yhteydessä kunnioitettiin Voutilaisen poismenoa:
0:10Salkkareiden lähetyksen alussa nähtiin muistokooste.
Lue myös: Salatut elämät -jaksossa kunnioitettiin edesmennyttä Jasmin Voutilaista
Aino-hahmon juonikuvioihin on mahtunut monenlaisia käänteitä aina bisneksestä romantiikkaan ja sydänsuruihin. Katso kooste Ainon ja tätä esittäneen Voutilaisen Salkkarit-kohtauksista yllä olevalta videolta!
Voutilainen osallistui myös vuonna 2015 Martina ja hengenpelastajat -ohjelmaan.
Vuonna 2017 Miss Helsinki -kisaan osallistuttuaan hänet kruunattiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
1:19
Jasmin Voutilainen kertoi viime vuonna MTV Uutisille, että hänet sekoitetaan usein roolihahmoonsa Aino Kaukovaaraan.