Jasulito katkaisi tuhkimotarinan voittokulun

Jasulito
Jasulito on tottunut kärkisijoihin. Tänäänkin tuli voittoloimi. Kuvassa hevostaan jäähdyttelee valmentaja Sari Fors.Elisa Fors
Julkaistu 21.03.2016 21:51
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Seinäjoen viimeisessä Toto4-lähdössä kaksi hevosta erottui muista sekä etu- että jälkikäteen.

Toto4-kierroksen pankki oli kotiradan Sort Of Sorrow, joka jahtasi jo viidettä peräkkäistä täysosumaansa. Kerroimme hevosen vakavien loukkaantumisten sävyttämistä taustoista nettisivuillamme pari viikkoa sitten.

Sort Of Sorrow kiihdytti matkaan poisjäännin myötä sisimmältä lähtöradalta auton takaa ja nappasi keulapaikan. Toto4-peliprosenttien valossa pahin vastustaja Jasulito puolestaan matkusti parijonon hännillä viidennessä parissa ulkona.

– Kaukana oltiin mutta ei auttanut muu kuin lähteä kirimään. Viimeisellä puolikkaalla oli hyvä pykälä silmässä. Jaksava hevonen, ohjastaja Heikki Hietanen kommentoi vakioajokkiaan Jasulitoa.

Viimeisen viidensadan metrin käynnistyessä Jasulito suuntasi kiriin jo neljättä rataa pitkin Loppusuoralla ruuna harppoi ilmavalla tyylillä voittoon ohi Sort Of Sorrow’n, joka joutui pitkästä aikaa tyytymään kakkossijaan.

– Nyt kyllä hymyilyttää! Tämä kiri katsotaan illan päälle videokirjastosta ihan varmasti useampaankin kertaan, valmentaja Sari Fors iloitsi voittajaesittelyssä.

Oikea Toto4-rivi, Seinäjoki 21.3.2016

1 Menoks

8 Goldshoe Rolei

3 Vikunpuuska

5 Jasulito

Voitto-osuus 263,70 euroa

MTV:n ravivihjeistä voittoa tuli Troikka-systeemin avulla.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu