Jääkiekon NHL:ssä Los Angeles Kingsin ja Calgary Flamesin välinen kohtaaminen on siirretty myöhempään ajankohtaan, liiga kertoo verkkosivuillaan. Syynä päätökselle ovat Los Angelesissa ja sen ympäristössä riehuvat maastopalot.
Los Angelesin ja Calgaryn oli määrä ottaa toisistaan mittaa varhain torstaina Suomen aikaa Kingsin kotikaukalossa Crypto.com-areenalla, joka sijaitsee Los Angelesin keskustassa.
Korvaavasta ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin.
– Koko NHL-perheen ajatukset ovat Kingsin, jääkiekkofanien ja Los Angelesin alueen ihmisten kanssa tänä vaikeana aikana, NHL kertoi sivuillaan.
Kings kertoi viestipalvelu X:ssä, että seura arvostaa liigan tukea fanien, henkilöstön ja pelaajien turvaamisessa.
– Arvostamme ahkeria pelastajia, jotka työskentelevät palon hillitsemiseksi ja yhteisömme suojelemiseksi, Kings kirjoitti.
Voimakkaat tuulet ovat levittäneet alueella syttyneitä maastopaloja kovaa vauhtia. Uutistoimisto AFP:n mukaan noin 70 000 ihmiselle on annettu maastopalojen vuoksi evakuointikäsky.
Lukemat vaihtelevat kuitenkin jokseenkin lähteen mukaan. Esimerkiksi uutiskanava CNN kertoi myöhään keskiviikkona Suomen aikaa, että yli 150 000 ihmistä olisi evakuointimääräysten alaisena Los Angelesin piirikunnassa.