Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita

3:57img
Videolla näytetään havainnollisesti, kuinka suuria rakeet voivat olla!
Julkaistu 06.05.2024 06:28
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Kun kesällä sattuu raekuuro päälle, moni pinkaisee mielellään suojaan. Se on viisasta, sillä suurimmat rakeet iskeytyvät maahan kovalla voimalla. 

Tavallisimmin rakeet aiheuttavat vaurioita autojen peltipinnoille ja viljelyksille, mutta suurimmat rakeet ovat riski myös ihmisille ja eläimille. 

Suurimmat Suomessa havaitut rakeet ovat olleet läpimitaltaan noin yhdeksänsenttisiä – se vastaa kooltaan pesäpalloa tai omenaa. Yhdeksänsenttisiä rakeita on satanut esimerkiksi Suomussalmella vuonna 2014.

suomussalmi rae

Katso lisää: Helena-myrsky: Näin suuria rakeita ei ole Suomessa ennen nähty

– Jos ajatellaan, että sellainen möhkäle putoaa taivaalta, kyllä se vaarallinen on. Rakeen putoamisnopeus on jo sitä luokkaa, että jos se iskeytyy vaikka eläimen päähän, siitä lähtee taju tai jopa henki, sanoo meteorologi Markus Mäntykannas.

Lue myös: Siitepöly kutittaa ja aivastuttaa erityisesti toukokuussa – näin erotat allergian flunssasta

Tiettävästi maailman suurin rae havaittiin Yhdysvalloissa vuonna 2010. Halkaisijaksi mitattiin peräti 20 senttiä. Italiassa puolestaan rakeen kooksi mitattiin 19 senttiä vuonna 2023. 

– Maailmalta on valitettavasti tapauksia, joissa raesateessa on lähtenyt ihmishenkiäkin.

Videolla ylhäällä näytetään havainnollisesti, kuinka suuria rakeet voivat olla!

Tuoreimmat aiheesta

Sään pyörteissä