Tiukoissa uskonyhteisöissä kasvaneet lapset ovat avanneet elämäänsä teologi Aila Ruoholle. Lapsuuden traumat painavat monia yhä edelleen, eikä peloista ole uskallettu puhua. Erityisesti pelkoa esiintyy Jehovan todistajissa.
Teologi Aila Ruoho on tutkinut tuoreimmassa teoksessaan uskonyhteisöissä kasvaneiden pelkoja ja uskonnollisten yhteisöjen varjopuolia. Ruohon tuorein teos on haastatteluihin perustuva Pyhät, pahat ja pelokkaat – Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä (Atena Kustannus).
Ruoho itse kertoo olevansa tunnustava kristitty ja aktiivinen seurakuntalainen evankelisluterilaisessa kirkossa. Hän myös kasvoi uskonnollisessa yhteisössä: Isä ja isän suku olivat vanhoillislestadiolaisia ja myös äiti oli joitain vuosia mukana liikkeessä. Aikuisiällä kaksi Ruohon vanhempaa siskoa on liittynyt Jehovan todistajiin.
Uskonnollisuuden lieveilmiöistä myös aiemmin kirjoittanut Ruoho kertoo, että tarve viimeisimmän teoksen kirjoittamiseen syntyi edellisissä teoksissa esiin tulleista pelon ja itsetuhoisuuden kokemuksista.
– Ajattelin, että yritän etsiä nimenomaan pelkoon liittyvää materiaalia eli sitä, millaisia pelkoja on ja miten niihin suhtaudutaan. Miten suhtaudutaan mielenterveysongelmiin, autetaanko ihmistä ja saako hän tuntea pelkoa. Edellisessä teoksessa nousi esiin myös itsetuhoisuus ja ajattelin, että minulla on hyvä tilaisuus kysyä haastattelussa myös itsemurhariskistä ja itsetuhoisista ajatuksesta, Ruoho kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Ruohon teos käsittelee ainoastaan Raamatusta kumpuavia pelkoja kristillisissä yhteisöissä. Perimmäinen syy uudelle kirjalle oli se, että Ruohosta tuntui, että ihmisten pelon ja ahdistuksen kokemuksia vähätellään.
– Olen aika kärttyinen ihminen, minua ärsyttää hirveästi se, että jotakuta satutetaan, ihmisen kokemus ja tunteet nollataan ja nauretaan päälle. Siitä tulee voima ja halu tehdä asia näkyväksi.
Pelot ja ahdistus salataan
Uskonnollisen pahoinvoinnin määrää on vaikea tietää. Tämä johtuu paljolti siitä, että kielteiset tunteet ja pelot usein salataan kontrolloivissa yhteisöissä eikä niistä kärsivä kerro tunteistaan kenellekään.
– Jos ihminen kuuluu terveeseen uskonnollisuuteen, hän pystyy puhumaan itseään ahdistavista asioista. Hän voi kertoa peloistaan ja käsitellä tunteitaan avoimesti sielunhoitajan, pastorin tai ystävän kanssa. Mutta jos on yhteisö on kovin tiivis ja kontrolloitu, sitä syvemmälle piiloutuvat epäterveet tunteet ja pelot.
Myös kirjassa on esimerkkejä tästä, ahdistusta ja pelkoa kokeneiden ihmisten itsensä kertomina. Alla niistä yksi.
| ”En edes tiennyt, että normaalisti ihmiset eivät ole koko ajan ahdistuneita, enkä tiennyt, että itse olin jatkuvasti ahdistunut. En tiennyt, miltä tuntuu, kun ei jatkuvasti ahdista ja stressaa maailman pahuuden ja suorituspaineiden vaivatessa mieltä.” Nimimerkki Kauri, jehovantodistajuus |
Jehovan todistajat ja Harmagedon
Aila Ruohon mukaan eniten opin tuomia pelkoja on Jehovan todistajien keskuudessa.
Mielipiteensä hän perustaa tutkimaansa materiaaliin, saamiinsa kirjeisiin ja tekemiinsä haastatteluihin, joista nousee esille Jehovan todistajien opin pelottavuus.
– Jehovan todistaja moittivat aina luterilaista kirkkoa siitä, että meillä pelotellaan lapsia helvetillä. Haluan kyseenalaistaa tämän kysymällä, kuinka paljon pelkästään luterilaiseen perusseurakuntaan kuuluva lapsi pelkää helvettiä? Väittäisin, että ei pelkää, Ruoho sanoo.
Jehovan todistajat eivät puhu helvetistä, mutta oppiin kuuluu vahvasti Harmagedonin käsite, joka on haastattelujen perusteella iso pelon aihe varsinkin lasten keskuudessa.
Harmagedon tarkoittaa jehovantodistajuudessa maailmanloppua, jonka odotuksella myös on uskossa tärkeä rooli. Maailmanlopulla ei kuitenkaan tarkoiteta maailman tuhoutumista, vaan vallitsevan "maailmanjärjestyksen" loppua.
Harmagedonissa Jeesus tulee joukkojensa kanssa tuhoamaan koko ihmiskunnan. Vain uskolliset Jehovan todistajat selviytyvät tuhoisasta sodasta.
– Harmagedonia tuodaan esille kokouksissa, joissa kaikki ovat läsnä, myös ihan pienet lapset. Siitä on kuvituksia joskus jopa Vartiotorni-lehden kannessa, jossa saattaa olla kuva kun taivaalta sataa tulta ja tulikiveä ja ihmiset juoksevat kauhuissaan pakoon. Ja kirjoissa on piirroskuvia, joissa ihmisillä on kauhistuneet ilmeet. Harmagedon on yksi iso pelon aihe.
| Jehovantodistajuuden jättänyt nimimerkki Okra toteaa kirjeessään, että hän luuli pahojen unien aiheuttaman pelon olevan normaalia elämää: "Harmagedon-unet ja tapetuksitulemisunet ovat olleet pahimmillaan jokaviikkoisia. Näen edelleen jaksoittain paljon painajaisia, vaikka ne ovat viime vuosina vähän hellittäneetkin. Demoniuniakin olen nähnyt tavan takaa, enkä ole lapsena puhunut niistä kenenkään kanssa. Heräsinkin todella usein sänkyni alta, kun olin unissani ryöminyt piiloon. Se oli niin yleistä, että luulin sen olevan ihan normaalia, varsinkin kun se ei tuntunut kiinnostavan ketään muutakaan, esimerkiksi aikuisia." |
Lopunajan vainot kylvävät pelkoa
Pelkoja lasten keskuudessa kylvävät myös opetukset lopun ajan vainoista.
Vainot mainitaan myös Raamatussa, mutta Ruohon mukaan ongelmana ovat Jehovan todistajien tulkinnat ja kuvaukset siitä, mitä tulee tapahtumaan.
– Viime kesän konventissa esitettiin videopätkiä, joissa oli kuvattu muun muassa tilannetta, jossa Jehovan todistajat olivat paenneet kellariin ja sotilaat tulivat hakemaan heitä sieltä.
Harmagedonissa pelottava on myös ajatus siitä, että Jehovan todistajien yhteisön ulkopuoliset eivät selviä hengissä.
"Oli järkyttävää ajatella, että kaikki luokkakaverit, opettajat, serkut, enot, toiset isovanhemmat tapetaan. Että Jumala on niin paha, että se tulee tappamaan kaikki ympäriltä." Nimimerkki Enkelinkyynel "Myös nimimerkki Underseer, hänkin on entinen todistaja, kertoo kokeneensa pelottelua lapsesta saakka. Hänelle kuvailtiin kuinka ”liha sulaa ihmisten luiden päältä” Harmagedonin koittaessa ja Jehovan tuhotessa pahat ihmiset. Underseer toteaa tekstin olevan kaiketi suoraan Raamatusta mutta melkoisen rankkaa alle kouluikäisen kuultavaksi." "Pelkoina olivat Harmagedon, saatana, demonit, kuolema, läheisten ei-jehovantodistajien kuolema, Jumala, ihmisten vaino, sota ja mitä se merkitsisi aseistakieltäytyjille Jehovan todistajille, verivelka, tilanne jossa on kyse elämästä ja kuolemasta verensiirtoon liittyen, synnit. Miten niitä olisi voinut käsitellä lapsena? Ne olivat pelottavia, armoa tuntemattomia asioita. Yhteisössä lupailtiin kaiken kauhun jälkeen Paratiisia ja sillä olisi pitänyt tuudittautua. Usein pyrin vain olemaan ajattelematta näitä asioita kun alkoi tarpeeksi pelottaa. Itkettyä on tullut paljon." Nimimerkki Mimi |
Maljakossa saattaa piillä demoni
Harmagedonin lisäksi vahvassa asemassa jehovantodistajuudessa ovat demonit, joista kerrotaan tarinoita joihin myös yleisesti uskotaan, ja joita ihmiset oikeasti pelkäävät.
Pelätään esimerkiksi sitä, että jossain esineessä saattaa olla demoni.
– Minullekin on kerrottu, kuinka jollakulla oli kukkakimppu ja hän laittoi sen maljakkoon ja maljakko alkoi huutaa. Kirjassanikin kaikki demonitarinat ovat kuulopuheita: kukaan ei tietääkseni ole itse kuullut tai nähnyt tällaisia tapauksia, mutta niistä kerrotaan ja niillä oikeasti pelotellaan.
– Ei uskalleta esimerkiksi ostaa juomalaseja kirpputorilta, koska jos niillä on pelattu spiritismiä, niissä voi olla demoni. Se pelko on hyvin todellista.
Nimimerkki Peloteltu kertoo kirjeessään kuulleensa usein Jehovan todistajien yhteisössä väitteen, että mielenterveysongelmat olisivat ainakin jossain määrin demonien aiheuttamia. Koska suhtautuminen mielenterveysongelmiin saattoi olla "demonit aiheuttaa", on ilmeistä, että moni sairastunut sairastui lisää. Kun koko elämän on pelännyt demoneita ja sitten sairastuttuaan joutuu pelkäämään vielä lisää, "hulluus" on aika taattua. Usein tuossa vaiheessa ihminen alkaa todella uskoa, että demonit vaanivat joka puolella. "Hävettää tunnustaa, että minä, aikuinen ihminen, pelkäsin kuollakseni demoneita. Olin tartuttanut sen pelon, oikeastaan kauhun, tyttäreenikin – siitä on puhuttu paljonkin jälkeenpäin. Onneksi, onneksi olemme nyt tuostakin vapaita!" Nimimerkki Pikkusisko |
Seksuaalisuus demonisoidaan jo lapsena
Lapsille ja nuorille pelkoa aiheuttaa myös heräävä seksuaalisuus, joka otetaan puheeksi jo varhain, ennen kuin lapsi edes vielä ymmärtää, mistä on kyse.
– Jehovan todistajien lapsille tarkoitetussa kirjassa esimerkiksi sanotaan, kun puhutaan itsetyydytyksestä ala-asteikäisille lapsille, että demonit ovat iloisia kun lapset leikkivät sukupuolielimillään. Tämä on se todellisuus ja se saa lapset pelkäämään tosissaan.
| "Muistan, että näiden [lapsille suunnatun kirjan] ohjeiden kautta tutustutettiin masturbointiin jo paljon ennen teini-ikää ja sitä vaihetta, jolloin aiheesta olisi mitään ymmärtänyt. Tämänkin asian demonisointi tapahtui varhain." Nimimerkki Underseer |
Vaikka uskonyhteisössä suhtautuminen seksuaalisuuteen on tiukkaa, se rajataan vain avioliittoon kuuluvaksi, on yhteisön piirissä tullut esiin myös lasten hyväksikäyttötapauksia.
Yhteisön sisällä tapauksista vaietaan, ja myöhemmin on paljastunut, että lapsi on jätetty selviämään yksin, vaikka on tiedetty, mitä on meneillään.
Myös Aila Ruohon kirjassa kerrotaan tällaisesta tapauksesta. Hyväksikäyttäjä ei ollut itse Jehovan todistaja.
Jehovantodistajuuden piirissä kasvanut nimimerkki Anna-Liisa joutui lapsuudessa useamman vuoden ajan sukulaispoikansa hyväksikäyttämäksi. Anna-Liisa kertoo olleensa hyväksikäyttöjen tapahtuessa 6–9-vuotias. Sukulaispoika oli häntä reilut kymmenen vuotta vanhempi. Hyväksikäyttö tuli äidin tietoon Anna-Liisan itkiessä ahdistustaan kesämökillä 7–8-vuotiaana. (...) Anna-Liisa kertoi äidilleen, mitä sukulaispoika oli tehnyt ja kysyi, saisiko hän nyt lapsen. Äiti alkoi itkeä sanomatta mitään, käänsi hänelle selkänsä ja lähti pois huoneesta. Asiaan ei tämän jälkeen koskaan kunnolla palattu. Tekoihin täysin syytön Anna-Liisa sai ”syntisen naisen leiman” ja vihjailut Anna-Liisan jo lapsena alkaneesta pahuudesta jatkuivat vuosia. (...) Naiset ja tytöt ovat Jehovan todistajien seurakunnassa alempiarvoisia, ja jos mies tai poika hyväksikäyttää nuorta tyttöä, se usein mielletään tytön syyksi, koska ajatellaan, että tämä on tieten tahtoen vikitellyt miestä. (...) Pahinta Anna-Liisan kannalta oli kuitenkin se, että sukulaispoika sai jatkaa rauhassa puuhiaan. |
Yhteisöön kuulumattomat eli maalliset
Ruoho kertoo, että monissa hänen saamissaan kirjeissä tulee ilmi se, kuinka lujasti yhteisö hallitsee yksilön elämää.
– Heitä pelotellaan myös ulkopuolisilla, koska kaikki muut, kaikki yhteisön ulkopuoliset ihmiset, ovat maailmallisia ja kaikki maailmalliset ovat pahoja.
Ruohon mukaan yhteisöjen tiukkoja rajoja pidetään usein yllä pelolla. Pelot auttavat yhteisöä myös pitämään kiinni jäsenistään.
– Vaikka yhteisöt lähtevät hyvistä periaatteista, nopeasti tulee mukaan myös se, että yhteisöä pitää suojella. Ja sitten kun saadaan ihmisiä ja kannattajia, halutaan pitää nämä ihmiset siellä, etteivät he lähde lipsumaan, erityisesti jos kyseessä on hyvin jyrkkä oppi.
– Kun ihminen pelkää tarpeeksi paljon ulkopuolista ja uskoo, että kaikki hyvä on sisäpuolella, heidät saadaan pidettyä hallinnassa ja kyseenalaistamatta liikaa yhteisön oppeja ja niiden tulkintoja.
"Nimimerkki Katjuska, joka on myös kuulunut Jehovan todistajiin, kuvailee kirjeessään todistajien ajatuksia luterilaisesta kirkosta. Sitä pidettiin ulkokultaisten ryhmittymänä, joka sallii keskuuteensa homot, narkkarit, pedofiilit, murhamiehet ja niin edelleen. Jehovan todistajia korostettiin rauhan kansana, muista uskonnoista ei löydetty hyviä puolia." "Lyhyesti sanottuna eriuskoiset ovat saatanan eksyttämiä ihmisiä, pahoja, Harmagedonissa kuolevia säälittäviä reppanoita, joilla ei ole mitään tietoa mistään tärkeästä, koska he "eivät ole ottaneet vastaan Totuutta". (...) Tämän takia heidän kanssaan ei kannata olla, koska heidän ainoa elämän tarkoituksena on eksyttää Jehovan todistajat pois uskosta, tai ainakin raiskata, ryöstää tai muuten vahingoittaa Jehovan todistajia." Nimimerkki Liekki |
Lapsia pelotellaan kuvilla ja kertomuksilla
Jehovan todistajien lapset joutuvat jo pienenä kuuntelemaan jopa väkivaltaisia ja seksuaalissävytteisiä Raamatun kertomuksia. Myös lapsille tarkoitettujen kirjojen ja tarinoiden kuvitukset voivat olla pelottavia.
Aila Ruoho ottaa esimerkiksi Dinan tarinan, joka löytyy pienille lapsille tarkoitetusta kirjasarjasta Kirjani Raamatun kertomuksista. Siinä Dina ystävystyy vääräuskoisten kanssa, hänet raiskataan ja lopuksi Dinan veljet tappavat raiskaajan ja kaikki muut miehet.
– Dinan tarina löytyy Raamatusta, mutta täytyykö sen olla pienille lapsille kerrotussa kirjassa? Minä en valitsisi sitä, jos tekisin lasten Raamatun, Ruoho sanoo.
| "Jopa lapsille suunnatuissa kirjoissa on väkivaltaisia, joskus hyvin voimakkaitakin seksuaalisia kertomuksia (kuten Dinan raiskaus), ja kerrotaan, kuinka naiset ja lapset tapetaan, imeväisiä kuolee, ja kuvissa on kuolevia lapsia aikuisten mukana. Esinahkoja keräävästä miehestä (Raamatun henkilö) puhutaan ihan kuin se olisi normaalia, vaikka näin aikuisena ajateltuna se on jotain todella kieroutunutta toimintaa. Lootin tyttäret menevät telttaan isänsä kanssa tekemään lapsia, ja tämä siunataan jälkeläisistä kasvavalla kansakunnalla. Loot tarjoaa tyttäriään Sodoman miehille raiskattavaksi, ja sitä pidetään ihan normaalin tuntuisena, oikeana menettelytapana, enkeleitä kunnioittavana toimintana. Abraham on valmis tappamaan oman poikansa ihan vain, koska Jumala käskee. Ei tällainen voi olla hyvä kasvualusta lapselle." Nimimerkki Okra |
Myös Jehovantodistajalapsille kerrottava Salomonin tuomio pelottaa, ja erityisesti sen yhteydessä käytetty kirjakuvitus.
Salomonin tuomio on Raamatun kertomus, jossa kaksi naista kiistelevät vauvasta. Toisen naisen vastasyntynyt kuoli, ja kumpikin naisista väittää, että eloonjäänyt vauva kuuluu hänelle.
– Salomon ratkaisi riidan sanomalla, että laitetaan lapsi puoliksi. Oikea äiti sanoi, että ei, älkää laittako, antakaa vain tälle toiselle mieluummin. Toinen taas sanoi, että puoliksi vaan. Ja siitä Salomon tiesi kumpi oli oikea äiti. Kirjani Raamatun kertomukset –teoksen kuvituksessa alaston lapsi roikkuu jalasta sotilaan kädessä. Sotilaan toinen käsi on kohotettu ylös ja siinä on miekka ja se on valmis iskemään lapsen halki.
Niiden ääni, joita ei muuten kuulla
Aila Ruoho korostaa, ettei hän halua tuomita kenenkään uskoa eikä mustamaalata mitään yhteisöjä.
– Jos alkaisin tehdä kirjaa myönteisistä kokemuksesta uskonyhteisöissä, saisin todella paksun kirjan. Mutta näitä he voivat lukea omasta kirjallisuudestaan. Kärsivien ääni taas ei yhteisöjen omassa kirjallisuudessa kuulu. Vaikkapa sellaisen äidin, joka on synnyttänyt jo 15 lasta eikä jaksa enää. Eikä niissä ole juttuja, jossa monta lasta saanut nainen on sairastunut vaikeaan masennukseen ja aikoo alkaa käyttää ehkäisyä. Ne on jonkun muun kerrottava.
Ruoho sanookin toivovansa, että voi antaa äänen niille, jotka muuten eivät saa sitä kuuluviin.
– Näissä kaikissa yhteisöissä on varmasti paljon hyvää, mutta toivoisin, että kiinnitettäisiin huomiota niihin ongelmakohtia, jotka oikeasti johtavat siihen että ihmiset pelkäävät tai näkevät painajaisia, ahdistuvat tai harkitsevat itsemurhaa. Minulle itselleni hengellisyys tuo hirveästi elämään sisältöä, toivoa, rauhaa ja turvaa. Toivon, että pystyn olemaan niiden ihmisten ääni, jotka kokevat että heitä on kohdeltu väärin moraalisesti ja eettisesti uskonnon varjolla.
"Ulkoisesti suoritin elämää ja uskontoa melko kuuliaisesti, mutta sisältä olin aivan tyhjä. Oli usein sellainen tunne, että vaikka olisin huutanut suoraan siellä niiden ihmisten [seurakunnan jäsenten] keskellä, ei kukaan olisi kuullut tai edes kääntynyt katsomaan, huomannut mitään. Eiväthän ne sitten lopulta huomanneetkaan." Nimimerkki Lucy. "Ei ollut mitään muuta ratkaisua selviytyä [paratiisiin] kuin [ Jehovan todistajien] totuus, ja koska en kyennyt siihen, minulle ei jäänyt vaihtoehtoja. Totuus ei pystynyt tuomaan minua pois masennuksesta, vaan riittämättömyyteni polki minua jatkuvasti syvemmälle siihen suohon." Nimimerkki Milla "Jumalan palvelus ja sille elämän omistaminen tekee onnelliseksi. Useinkin suunnittelin itsemurhaa, niin onnellinen olin." Nimimerkki Taimi |