Jenna Gullstenin ja hänen kumppaninsa toisen lapsen laskettu aika on jouluna.
Tosi-tv-tähti ja podcastaaja Jenna Gullsten (os. Mäkikyrö) kertoi kesäkuussa odottavansa toista lastaan puolisonsa Aleksin kanssa. Nyt Gullsten kertoo Terkuin, Jenna -podcastinsa tuoreessa jaksossa, että rakenneultrassa paljastui parin saavan tyttölapsen.
– Olin todella yllättynyt tästä. Olen koko ajan ollut ihan varma, että meille tulee poika, Gullsten sanoo ja lisää, ettei lapsen sukupuolella ole kuitenkaan loppupeleissä mitään merkitystä.
Gullstenin mukaan vauvalla oli rakenneultran perusteella kaikki hyvin.
– Kyllähän sitä aina jännittää sikana, että mitä siellä näkyy. Mutta on kyllä erilaista nyt lähteä valmistautumaan tyttösen syntymään. Kyllä aion ostaa mekkoja! hän iloitsee.
Gullsten kertoi toisesta raskaudestaan juhannuksensa Instagramissa. Tuolloin hän kertoi pienokaisen syntyvän joulukuussa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Voit selata kuvia painamalla nuolikuvakkeesta.
Lue myös: Jenna Gullsten on raskaana – "Joulukuussa tavataan"
Gullsten ja hänen puolisonsa avioituivat kesällä 2023. Hän kertoi keväällä 2023 MTV Uutisille, että tapasi kumppaninsa ensimmäisen kerran jo vuonna 2013.
– Tapailimme silloin ensimmäisen kerran, kun olimme nuoria. Sitten se jotenkin aikoinaan kariutui ja jäimme ystäviksi. Pari vuotta sitten kesällä huomasimme, että aloimme viihtyä taas paremmin yhdessä. Huomasimme, että olemme toisemme ne ihmiset, joiden kanssa haluaa olla, Gullsten kertoi tuolloin.
Parin esikoinen syntyi 1. tammikuuta 2023.