Jere Myllyniemi vaihtaa Lahden Hämeenlinnaan

Jere Myllyniemi
Jere MyllyniemiLehtikuva
Julkaistu 09.04.2015 20:40

MTV SPORT

HPK on solminut pelaajasopimukset kolmen pelaajan kanssa. HPK:n miehistö vahvistuu yhdellä maalivahdilla ja kahdella puolustajalla.

Pelicansista saapuva maalivahti Jere Myllyniemi liittyy HPK:n mukaan kahden vuoden sopimuksella. 32-vuotias Myllyniemi on SM-liigan lisäksi pelannut myös Ruotsissa.

- Myllyniemi on liigan huippumaalivahteja. Hän osoitti viime kaudella kuuluvansa siihen joukkoon, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kertoi seuran tiedotteessa.

Neljä viime kautta Ruotsissa MODO:n riveissä pelannut Joonas Lehtivuori on solminut kahden vuoden sopimuksen Hämeenlinnaan. Sopimuksessa on toisen vuoden osalta ulkomaan optio.

Päävalmentaja Arvonen on tyytyväinen uuteen puolustajaansa.

- Lehtivuori on hyvä kiekollinen pakki, joka tuo kokemuksellaan johtajuutta meidän nuoreen puolustukseen.

HPK on myös kiinnittänyt oman juniorimyllyn kasvatin, puolustaja Matias Haarasen. 18-vuotias Haaranen on solminut HPK:n kanssa 2+1 -vuotisen sopimuksen.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga