SM-liigan pistepörssin kärkisijoilla keikkuva JYPin Jerry Turkulainen on päättänyt käyttää sopimukseensa kirjatun ulkomaan option. Turkulainen siirtyy ensi kaudella sveitsiläiseen HC Ajoien joukkueeseen kaksivuotisella sopimuksella.
Turkulainen teki viime vuonna JYPin kanssa kolmivuotisen sopimuksen, johon kirjattiin oikeus siirtyä ulkomaille kahdeksi viimeiseksi kaudeksi. Tiistaina JYP tiedotti Turkulaisen käyttäneen optionsa. Näin kuluva kausi jää ainakin toistaiseksi Turkulaisen viimeiseksi Jyväskylässä.
Myöhemmin HC Ajoie kertoi tehneensä Turkulaisen kanssa ensi kaudesta alkavan ja kevääseen 2026 saakka jatkuvan sopimuksen. Joukkue on tällä hetkellä viimeisellä sijalla Sveitsin pääsarjassa.
25-vuotias Turkulainen on pelannut JYPin edustusjoukkueessa kaudesta 2016-2017 lähtien. SM-liigan runkosarjassa otteluita on kertynyt 438, tehopisteitä 100+213.
Tällä kaudella Turkulainen on pelannut 51 ottelua ja kerännyt tehot 20+36, joilla on tällä hetkellä SM-liigan pistepörssissä toisena Ilveksen Oula Palven jälkeen.
– Jyväskylä ja JYP on antanut minulle kaikki rahkeet kasvaa ihmisenä ja kiekkoilijana, sen takia olen täällä viihtynyt ja peli on kulkenut. Seuralla sekä minulla on ollut samat sävelet ja meidän välinen suhde on hyvä, mikä on ollut iso tekijä, Turkulainen sanoo JYPin tiedotteessa.
– Tästä on tullut minulle koti ja ainoa seura Suomessa, missä haluan olla.
Sijalla 13 olevalla joukkueella on matkaa kymmenennen sijan Ässiin on kuusi pistettä.
– Motivaatio on tapissaan. Jokaisella pelillä viime viikkoina on ollut iso merkitys. Tässä on hienot viikot vielä edessä, joihin ladataan erittäin paljon, Turkulainen sanoo.