Jesse Kareisen, 25, treffit peruuntuivat treffikumppanin kuultua, että Jesse on 170 senttiä pitkä. – Toki tuntuu epäreilulta, että ominaisuudet, joihin ei voi vaikuttaa, ovat näin tärkeässä roolissa. Toisaalta ihmisen tulee kuitenkin olla rehellinen itselleen, Jesse pohtii.
"Damn", luki viestissä. Treffeille ei koskaan päästy. Jesse Kareinen, 25, oli kuitenkin kokenut samanlaiset pakit pari kertaa ennenkin.
– Kerran todettiin suoraan, että "en tykkää lyhyempien miesten deittailusta", hän kuvailee.
Jesse on 170 senttiä pitkä. Se on joidenkin mielestä liian vähän.
Ilmiö ei ole uusi. Aiemmin MTV Uutiset haastatteli keskiarvoisiin pituuksiin verraten kahta lyhyempää miestä ja yhtä pidempää naista. Puheista kuulsi se, että parisuhdemarkkinoilla pituus on edelleen yllättävän keskeinen tekijä.
"En saanut kuin yhden sanan mittaisen harmittelevan viestin vastaukseksi"
Viimeisimmän deittiehdokkaan kanssa ei ollut vielä ehditty keskustella kovin syvällisistä aiheista. Tapaaminen oli kuitenkin jo ehditty sopia kellonaikaa myöten.
– Sen jälkeen hän kysyi, olenko yli 175 cm, ja kun vastaus oli kieltävä, en saanut kuin yhden sanan mittaisen harmittelevan viestin vastaukseksi. Keskustelu jäi siihen, Jesse kuvailee.
Ei hän mitenkään valtaisan murtunut ole. Silti pakit pituuden vuoksi tuntuvat jollakin tapaa epäreiluilta.
– Toki tuntuu epäreilulta, että ominaisuudet, joihin ei voi vaikuttaa, ovat näin tärkeässä roolissa. Toisaalta ihmisen tulee kuitenkin olla rehellinen itselleen, ja jos lyhyet miehet eivät viehätä, niin se on myös tavallaan reilua myöntää heti kärkeen, Jesse pohtii.
LUE MYÖS: Tinder-pari naureskeli miehen pituudelle – mieheltä armoton kuitti
"Meillä on tiettyjä normeja sen suhteen, miltä parisuhteet näyttävät"
Nuorempana hän vielä ajatteli, ettei aio tapailla itseään pidempää naista.
– Tuo ajatus meni roskakoriin hyvin äkkiä, kun ihastuin voimakkaasti itseäni hieman pidempään naiseen. Ylipäätään iän myötä ajatteluni on muuttunut feministisemmäksi ja normikriittisemmäksi, ja pyrin myös tietoisesti pohtimaan, mitkä preferenssini ovat aitoja ja mitkä seurausta siitä, miltä parisuhteet näyttävät valtavirtamediassa ja millaisiksi heteroparit mielletään, Jesse sanoo.
Jesse kertoi tapahtuneesta Twitterissä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Hän itse ei tahdo paheksua sitä, että kumppanin pituus on joillekin tärkeä asia.
– Jokaisella on oikeus päättää, keiden kanssa viettää aikaa ja muodostaa ihmissuhteita sekä siitä, millaisia nämä ihmissuhteet ovat. Kuitenkin on totta, että meillä on tiettyjä normeja sen suhteen, miltä parisuhteet näyttävät muutenkin kuin osapuolten pituuden suhteen, ja niihin on syytä suhtautua kriittisesti samalla, kun pitäydytään tuomitsemasta yksittäisiä ihmisiä.
Moni kertoi Twitterissä samanlaisista kokemuksista
Jesse päätyi kertomaan Twitterissä tapahtuneesta. Keskustelusta otetun kuvakaappauksen ohessa hän kertoi seuraajilleen, että treffit peruuntuivat pituuden vuoksi, eikä kerta edes ollut ensimmäinen.
Palaute oli "äärimmäisen positiivista": vastauksia tuli niin paljon, ettei Jesse vieläkään ole ehtinyt lukea kaikkia. Monelle tuli yllätyksenä se, että tarkkoja pituuskriteereitä on parisuhdemarkkinoilla edelleen olemassa.
– Myös muita minun pituisiani miehiä tuli kommenttiketjuun kertomaan kokemuksistaan lyhyinä miehinä heteroparisuhdemarkkinoilla, Jesse sanoo.
Todella moni toivotti Jesselle voimia ja tsemppiä.
– Erityisesti lämmittivät ne, joiden kanssa olen muutoin hyvin monesta asiasta eri mieltä Twitterissä. Vain harvalta tuli negatiivista palautetta, ja muut keskustelijat ehtivät jo vastata näihin ennen kuin itse edes huomasin niitä.
Yleinen kielteisyys tarkkoja pituusvaatimuksia kohtaan tuli Jesselle kuitenkin yllätyksenä.
– Oletin, että twiitti saa kourallisen tykkäyksiä ja "tsemppiläpyt" parilta tutulta, jos sitäkään. Erityisesti jäi mieleen se, miten muutoin arvoiltaan ja mielipiteiltään hyvinkin erilaiset ihmiset olivat tästä samaa mieltä keskenään sen suhteen, että treffien peruminen pituuden takia ei ollut järkevää.
LUE MYÖS: Yli kaksimetrisen Renin, 29, jaloilla on mittaa yli 134 senttimetriä – oli jo ekaluokkalaisena yhtä pitkä kuin opettajansa
Miksi monille on niin tärkeää, että mies on pidempi?
Jesse siis jatkaa matkaansa sinkkuna, ainakin toistaiseksi. Hän toivoisi, että normeja siitä, miltä pariskunnat näyttävät, voitaisiin jo kyseenalaistaa.
– Laajemmin on ehkä syytä pohtia, miksi monille on tärkeää, että heterosuhteissa mies on pidempi ja nainen lyhyempi, vaikka tämä ei varsinaisesti suhteen arkeen tai dynamiikkaan muuten vaikuta, Jesse sanoo.
Jesse kuitenkin muistuttaa, että jokaisella on oikeus omiin mieltymyksiinsä. Niitä ei voi mitata tai sanella ulkopuolelta.
– En voi kyllin korostaa, että mielestäni jokaisella on oikeus valita treffikumppaninsa oman kriteeristönsä mukaisesti, oli se sitten kuinka erityinen hyvänsä.